Nightwish/Ghost River
Aika mennä ylämäkeen, aika syöksyä alamäkeen. Normaalia elämän kiertokulkua, jossa Cheekin Keinua mukaillen toiset keinuu korkeammalle, kokien huiput ja kuilut voimakkaammin kuin toiset. Minä kuulun juuri siihen ryhmään, jonka keinu heiluu erittäin korkealle pudoten hyvin voimakkaasti myös alaspäin (vaikka en sairastakaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä kuten biisin kirjoittanut artisti). Sairausdiagnoosit ovat kasvattaneet keinun heilumista, tunnistan sen selvästi.
Kaikkein suurimmin keinun riepoteltavaksi joudun oman ratsastukseni osalta. Tällä kertaa voisi mielikuvalla kuvaillen sanoa, että ketju suorastaan katkesi ja pudotti minut hetkeksi maan pintaan haukkomaan henkeä ilmat pihalle lyötynä.
Hetken joutuu miettimään pitäisikö ketju teipata, liimata, hitsata vai mitä, mutta pääasia on, että ketjun korjaa ja kiipeää takaisin kyytiin. Keinusta pudotessa saa vain henkisiä vaurioita, mutta niiden käsitteleminen vahvistaa ja saa selviämään seuraavasta pudotuksesta entistä vahvempana. Vaikka nyt vielä jää hetkeksi makaamaan hiekkaan löytynä ja vailla aikomusta nousta enää ylös, niin jonain päivänä kaikkien pudotusten vahvistamana sitä vain nousee, pudistelee hiekat vaatteistaan, kiipeää takaisin kyytiin ja Elastista siteeraten huutaa "Anna tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan!" (Sori, en osaa nimetä mistä biisistä tuo on. Ei kuulu omaan genreeni, mutta sattumalta kuulin taustamölynä telkkarista eilen ja jäin pureksimaan kuulemaani.)
Minä en pidä sitä heikkoutena. Päinvastoin, itsekin samaa kokeneena, olen paikalla silloin, jos sulla tapahtuu sama romahtaminen kesken ratsastustunnin. Kerran yksi paniikkihäiriöstä kärsivä ratsastaja sanoi, että uskaltaa nyt tulla ratsastamaan. Vaikka paniikkikohtaus iskisi kesken tunnin hänellä on kerrankin joku, joka on itse kokenut saman ja tietää miten tilanteessa kannattaa toimia. Ei siinä auta, että kentän keskeltä huudellaan että "kokoa nyt itses ja jatka ratsastamista". Tai "älä nyt jännitä niin paljon". Tai "rentoudu ja jatka tehtävää".
Sama, jos sun itseluottamus murenee täysin palasiksi ratsailla. Teen kaikkeni auttaakseni sua keräilemään muruset ja liimailemaan palaset taas yhteen. Olen itse tehnyt sen niin monta kertaa, että väitän pystyväni auttamaan siinä paremmin kuin henkilö, joka ei ole joutunut sitä laajassa määrin tekemään. Sairastuminen vie uskoa omaan tekemiseen. Romahduttaa itsetunnon ja syö omanarvontuntoa. IMHO (in my honest opinion), fyysiset rajoitteet vaikuttavat vähemmän ratsastamiseen kuin psyykkiset rajoitteet. Fyysisiin rajoitteisiin löytää helpommin apukeinot kuin psyykkisiin! Mulla ei ole tarjota ammattilaisen (psykiatri, psykologi, psyk.erikoissairaanhoitaja) tietotaitoa. Minä toimin kokemusasiantuntijapohjalta. Siihen liittyy myös vertaistuki, jota taas ammattilainen ei roolissaan pysty antamaan (IMHO tämäkin).
Sinä keinusta pudonnut Heidi, muista tämä: hevosen kanssa on turvallisempaa pudota kuin ihmisten kanssa. Hevonen ei moiti, ei naura, ei lyö lyötyä, mutta toisaalta ei myöskään sääli. Se on paikalla. Läsnä. Se pakottaa kohtaamaan myös omat heikkoudet. Käsittelemällä ne pystyt kääntämään heikkoudet vahvuudeksi tai ainakin elämään heikkouksiesi kanssa. Jonain päivänä ehkä kiität sitä hevosta, joka osoitti sulle sun kasvamisen kohdan. Terveisin: keinuun takaisin kiivennyt Heidi.
Tässä vielä kyseinen biisi: https://www.youtube.com/watch?v=AomgBKXXpaQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti