sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hengähdystauko

  Suokaa anteeksi blogihiljaisuus. Tällä hetkellä jaksaminen vaan ei riitä bloggaamiseen. Mulla on päässä useampikin eri aihe, mistä haluaisin kirjoittaa (yhdestä jopa aloitettu luonnos valmiina), mutta järjestäin totean, että nyt eivät lusikat riitä siihen hommaan ja lyön taas koneen säppiin.

  Toisaalta tilanne on kyllä ihanteellinen niiltä osin, että töitä on ollut sen verran, ettei juuri muuta normaalin arjen pyörittämisen lisäksi ole ollut voimavaroja tehdä. Mutta vieläkin se aikaansaava ja jaksava ihminen minussa haluaisi tehdä enemmän kuin mitä sairaus antaa enää myöden.

  Tasapainoilen kuitenkin vielä tämän kaiken kanssa. Päiväaikoihin mahtuisi lisääkin asiakkaita, ilta-aikoihin ja viikonlopulle en pysty ottamaan kaikkia tulijoita (itsestäni riippumattomista syistä). Muutoksia on tulossa, mutten vielä tiedä ovatko ne positiivisia vai negatiivisia. Stressikäyrät huitelevat siis huipussaan, mutta tässähän se paineensieto punnitaan.

  Haaveilen yhä omasta asiakashevosesta/omasta ratsusta. Paria hevosta on tarjottukin, mutta toistaiseksi joudun vastaamaan etten uskalla vielä ihan siihen lähteä. Tunnustelen vasta omaa jaksamisen tasoa, sillä MS:n käyttöohjeessa ei kerrota, jaksaako työtä tehdä 8h/5pvänä vai 1h/yhtenä päivänä. Tai jotain siltä väliltä. Itseasiassa mulla on jo tallillisen verran tiedossa hyviä hevosia :D Kunhan lottovoitto napsahtaa...

  Muutama asiakas on tiedustellut ratsastuksensa yhteydessä, kuinka mahdollisesti pystyn hoitamaan työni jos kunto romahtaa tai pahenemisvaihe iskee. Vastaan kaikille samalla tavalla: pystyn tekemään tätä duunia vaikka pyörätuolista käsin - tarvitsen silloin vain itselleni avustajan, joka hoitaa sen työn mihin tarvitsisin omia jalkoja (esim. hevosen taluttamisen, varustamisen, selkään auttamisen jne). Se oli yksi niistä spekseistä, jolla aikanaan lähdettiin tukemaan mun paluuta työelämään (eri tahot halusivat tietenkin, että tukemisellani on pidempiaikainen vaikutus). Olen joutunut selittämään mm. neurologille ja TE-keskukselle kuinka toimin, kun MS aikanaan etenee ja vaikuttaa työntekemiseeni.

  Ja vaikka tiesin, että aina tulee puskahuutelijoita, niin sairauteni esiintuominen ja mahdollinen vaikuttaminen työntekooni tuli todellakin iskuna vyön alle. Ihan kuin se, että olen liikuntarajoitteinen, vaikuttaisi kykyyni tehdä työtä hevosalalla ja erityisesti erityisryhmien kanssa. Päinvastoin, se on jopa mun valttikortti, herttaässä, että olen itsekin erityinen! Ymmärrys, empatia, tietotaito on aivan eri sarjaa kuin vammattomalla henkilöllä! Ja tästä asiakkaat ovat jopa kiitelleet, joten tästä terveisiä sinne puskiin. Kun ihminen ei ymmärrä, se ei myöskään tiedä.

  Ehkä tuo huutelu on hieman vaikuttanut omaan ratsastusmotivaatioonkin. Tiedän, että mua seurataan. Tiedän, ettei aina mun rajoitteista tiedetä. Tiedän, että sitä ihmetellään. Tiedän, että sitä arvostellaan. Voisin kuvitella, että siellä esiintyy myös niitä mun pahimpia pelkoja, joita en edes halua tähän kirjoittaa. Tiesin, että mun pitää kasvattaa paksumpi nahka, mutta toistaiseksi sen luominen on vasta vaiheessa. Mutta niin kauan, kun mun asiakkaat on tyytyväisiä, mä jaksan jatkaa!

  Haluan tähän loppuun linkittää biisin, joka sanoituksiltaan iskee muhun. Olen viime viikkoinen kuunnellut tämän autossa kerran aina mennessäni töihin ja töistä takaisin kotiin ajaessani. Hienosti tehty, vähän kieli poskessa ja hyväntuulisesti, mutta kuitenkin muistuttamassa siitä, että itse pitää muistaa oma arvonsa ja kehua itseään, koska harvemmin sitä kukaan muukaan tekee.

  Tsekkaa biisi linkin takaa.

1 kommentti:

  1. Tiedätkö painiskelen samojen asioiden ja mietteiden kanssa. Luon päähäni suuria paineita ja mietin kuinka ihmiset miettii kun joka päivä ei vain ole parhaassa kunnossa. Ja kaikille kun ei vaan jaksa selittää.
    Olet paras. Olet auttanut minua uskomaan itseeni. Kiitos

    VastaaPoista