perjantai 29. joulukuuta 2017

Kiitos Tukilinja!

  Tuetut ratsastustunnit on nyt kokonaisuudessaan käytetty. Vaikka se tietenkin vähän harmittaa, niin olen ihan älyttömän kiitollinen Tukilinjalle siitä, että mahdollistivat tämän ajanjakson mulle!

  Kiitokset lähtevät myös Niihama Ridingin järjettömän koville ratsastuksenopettajille. Varsinkin Tyttelille ja Päiville, joiden opettamistavan ja -tyylin koen henkilökohtaisesti osuvan lähimmäksi itseäni. Toki kaikilta muiltakin on käteen jäänyt oppia, mutta näissä kahdessa on jotain itseeni iskevää ainutlaatuisuutta - myös pararatsastusta (ja varsinkin sitä) ajatellen.


  Vähintään yhtä isot kiitokset ansaitsevat Niihama Ridingin hienot opetusratsut, joista omiksi suosikeiksini nousivat Blondi, Kössi (RIP), Venla, Paso, Sani ja koulupuolella vielä Fani (hypätessä se ei oikein sopinut juuri mulle - tunnollisena työjuhtana ja pyrkimyksenä ymmärtää kokoajan mitä ratsastaja haluaa, se luki hieman liikaa mun "virheviestejäni" eli sairaudesta johtuvia tahattomia viestejä. Yritä siinä nyt sitten tehdä mitä ratsastaja haluaa kun se ei tosiasiassa haluakaan niin...). Myös Rudi ansaitsee erityismaininnan ja se olisikin ehdottomasti listalla, jollei olisi tahtomattaan iskenyt sinne missä eniten tuntuu, ja pureskelen sitä vieläkin. Mutta jonain päivänä kasvan vahvemmaksi juuri tämän iskun ansiosta ja silloin muistan kyllä Rudia.

  Näiden hevosten kanssa oli hyvä tehdä töitä ja samalla oppi tuntemaan niitä paremmin myös asiakaskäyttöä ajatellen. Mäkiä oli. Ylämäkiä ja alamäkiä. Välillä isojakin sellaisia. Pettymystä, turhautumista, pystymättömyyden tunnetta, mutta toisessa päässä myös onnistumisen kokemuksia ja oivalluksia.



  Varsinkin Tytsältä saatu oppi esteratsastuksen puolelta oli jotain "uutta". Olin pitkään sitä mieltä, etten hyppää enää koskaan sairauteni kanssa ja tavallaan välillä vieläkin oma psyyke pistää vastaan. Että onko tässä nyt mitään järkeä. Kun on sopiva (tasaisen varma) hevonen ja hyvä koutsi, niin näköjään vammainenkin vielä selviytyy (matalista) esteistä yli! Erityismaininta lähtee siitä, että Tytsällä on uskallusta puuttua mun asentoon, nimittäin se on ensimmäinen asia jonka yleensä havaitsen puuttuvan tavisratsastajan ja pararatsastajan välillä. Vaikka en koskaan fyysisten rajoitteideni vuoksi tule istumaan kauniisti persus kiinni penkissä koulupuolella (lantion ja muun kehon alueella ovat jäykkyydet ja joustamattomuudet) tai esittämään kaunista esteistuntaa, niin voidaan kuitenkin yrittää edetä niin pitkälle sitä kohti kuin on mahdollista!!

  Minä olen sen verran kovakuulainen, etten usko jos en itse näe ja/tai koe vaikutusta. Vaikka näin kovilta ammattilaisilta suurinpiirtein uskon mitä sanotaan, niin lopullinen niitti tulee vasta oman kokemuksen kautta. Juuri näitä omia kokemuksia, suoria syy-seuraus -suhteita Tytsä pystyi mulle tarjoamaan.

  Päivi puolestaan pystyy aivan ilmiömäisesti luomaan hyvän ratsastusilmapiirin! Hyväntuulista, positiivista tekemistä, jossa kuitenkin on selkeä tavoite.

  Vaikka tässä kohtaa joudunkin olosuhteiden pakosta vetämään hieman henkeä - ratsastushenkeä - niin toivon, että jossain kohtaa mulla on taas mahdollisuus palata näiden kahden valvovan silmän alle kehittämään omaa ratsastustani.



  Vielä on yksi henkilö kiittämättä. Se ihminen, joka omalla lausunnollaan mahdollisti koko jutun. Ilman hyvää, ammattilaisen tekemää lausuntoa en olisi saanut tukea omalle ratsastusharrastukselleni (ja sitä kautta työelämässä kehittymiseen ja kiinni pysymiseen). Nostan tämän ihmisen ykkösasemaan koko tässä hienossa prosessissa enkä varmaan koskaan pysty täysin osoittamaan kiitollisuuttani <3


  (http://www.picturequotes.com/i-thank-you-for-your-part-in-my-journey-quote-16384)

  Tässä kohtaa vetäydyn hetkeksi reserviin, mutta omat hommat jatkuvat ihan normaalisti, älkää huolestuko! Ja PS. viimeinen ratsitunti ei mennyt todellakaan putkeen vaan päinvastoin... Mutta siitä lisää omassa postauksessaan. Ehkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti