tiistai 5. joulukuuta 2017

Liikaa? Liian vähän?

  Minä olen vielä sen verran tien alussa, että pohdiskelen paljonkin erilaisia asioita. Tällä hetkellä ehkä suurimpana on se, mikä on tarpeeksi? Ei liikaa, muttei liian vähänkään?

  Alusta asti mun päähän on iskostunut jostain teoksesta poimittu "luonnollinen ongelmanratkaisuprosessi häiriintyy liian tarkalla vaiheistamisella, jolloin tehtävän haasteellisuus katoaa". (Jos bongaat mistä teoksesta lause on otettu, niin anna se ilmi jotta saan lisättyä lähteen tähän!) Mä en ohjaajana halua lähteä sille tielle, että neuvotaan kaikki kädestä pitäen, jolloin oppilas ei koskaan opi itse etsimään ratkaisuja.

  Toisaalta oppilasta ei myöskään saa jättää yksin ratkomaan tilannetta, johon hänellä ei ole vastausta. Molemmat vaihtoehdot syövät motivaatiota, mutta mielestäni rajoittavat myös oppimista.

  Missä menee balanssi näiden kahden välillä? Milloin autat tarpeeksi, mutta et liikaa? Ja varsinkin vielä kun kysymyksessä on erityistä tukea tarvitsevat henkilöt, joilla oppimisprosessi voi olla poikkeava.

  Aloittelijoita tuskin voi ohjata liikaa, ja enemmän ratsastaneille voi jo antaa tilaisuuksia huomata itse ongelmakohta ja yrittää siihen vaikuttaa. Jään joskus seuraamaan hetkeksi aikaa löytääkö ratsastaja itse ratkaisun, mutta vaikeata on päättää antaako yksi tilaisuus hoksata itse vai useampi. Jotkut ratsastajat turhautuvat voimakkaastikin, jos ratkaisu ei löydy nopeasti ja näissä tilanteissa se vaan täytyy "haistaa" että kohta menee yli. Toiset taas yrittävät sitkeästi useammankin kerran ja se riemuntunne kun he hoksaavat ratkaisun!

  On myös eri asia kertoa ratsastajalle mikä tehtävässä menee "väärin", kuin kertoa kuinka se korjataan. Yritän käyttää molempia tapoja vaihtelevasti. Ihan simppeleimmillään esimerkiksi

1."nyt Kunkku kävelee liian hitaasti"  (ratsastajan tehtäväksi jää pohtia miten tilanne ratkaistaan; mikä on korjaus ja kuinka se tehdään)

2."ratsasta Kunkkua enemmän eteenpäin" (kerrotaan missä on "virhe", mutta ratsastajan annetaan keksiä kuinka se korjataan)

3."käytä molempia pohkeita saadaksesi Kunkun kävelemään reippaammin" (missä on "virhe", mitä pitää tehdä, jotta saadaan aikaan haluttu tapahtuma)


  Olen itse omilla ratsitunneillani tarkkaillut tätä (aina ehtiessäni ja muistaessani). Tilanteet vaihtelee, joten opettajankin täytyy mukautua sen mukaan. Välillä tarvitaan enemmän ohjeistamista, välillä voi jättää ratsastajalle itselleen pähkäiltävää. Hyvä opettaja tekee sen tyylikkäästi ja taitavasti. Näkee, koska tarvitsee nopeampaa puuttumista, mutta osaa myös jättää puuttumatta tarpeen mukaan. Pitää myös osata puuttua oikeaan asiaan! Kukaan ei pysty kertaheitolla muuttamaan koko ratsastustaan, vaan virhe kerrallaan (tai kokeneemmilla parikin) pitäisi edetä. Osata poimia sieltä se merkittävin, jota lähdetään työstämään.

  Käyn jokaisen tunnin päätteeksi itse omassa mielessäni läpi, kuinka meni "noin niinku omasta mielestä" ;) Koenko, että neuvoin tarpeeksi, mutten liikaa? Vai olisinko ehkä voinut opastaa enemmän? Vai neuvoinko liikaa ja sitä kautta saatoin vaikuttaa negatiivisesti ratsastajan omaan tekemiseen (ja joskus myös psyykeeseen)? Erityisasiakkaiden kanssa olen huomannut, että liika neuvominenkin on pahasta. Kerran kertasin yhdelle parille toimintaohjeet, kun näin selkeästi, että toinen heistä ei ollut ihan kartalla. Mutta toinen taas oli, ja hieman loukkaantuikin siitä että neuvoin asian uudestaan. Hän sanoi, että "en mä niin tyhmä ole että pitää kahteen kertaan selvittää". Enhän mä siihen voinut vastata, että "et niin, mutta kun "Elmeri" tässä vieressä ei vielä tajunnut" (koska silloin "Elmeri" on niin "tyhmä", että vaatii useamman kerran selvittämisen). Vastasin: Et niin, mutta kertaan tämän vielä varmuuden vuoksi. Jäi vähän jupisemaan ja mutisemaan, mutta pääsi yli tilanteesta kun aloitettiin hommat.

  Nyt kun viimeisiä omia ratsitunteja viedään, yritän imeä viimeisetkin vaikutteet (learn from the best), vaikka mikään tokikaan ei estä mua istahtamasta maneesin laidalle seuraamaan opettajien työskentelyä muuten vain. Tavisratsiopettajien työskentelyä seuraamalla en saa välttämättä suoraan hyviä toimintamalleja erityisasiakkaiden pariin, mutta kaikesta voi aina tehdä omat sovellukset erkkoja varten. Niinkuin olen ennenkin sanonut, mulla on hyvin kirkas ja vahva visio mielessäni mihin suuntaan haluan itse asioita viedä, mutta kehittyäkseen ja tullakseen paremmaksi se vaatii jatkuvaa, kriittistäkin tarkastelua. Ja tätä kriittistä tarkastelua herättää parhaiten muiden ammattilaisten seuraaminen.

                          (Kamukin on tarkkana! Kuvituskuva, ei liity suoranaisesti tekstiin :) )








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti