keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Saa haastaa

   Yksi mun suurimpia ongelmia ratsastaessa on tällä hetkellä itsensä haastamattomuus. On helppoa matkustaa ja haahuilla, kun "en mä nyt kuitenkaan pysty". Mutta tänään mä uskalsin ensimmäistä kertaa haastaa itseäni ratsastamaan. Tehdä jotain (muutakin kuin matkustelua). Ehkä se tuli tunnin harjoituksen kautta. Se oli sellainen, että ei edes pystynyt haahuilemaan päästäkseen kunnialla tehtävästä läpi. Ehkä pari palasta vain loksahti kohdalleen (tunnin aihe, viileähkö ilma, ihan ookoo ratsastusmoodi, hevonen...). Mä en tiedä mistä se johtuu, että piiskaan mielelläni muita antamaan itsestään enemmän, mutta omalla kohdallani jään vähän varjoihin piiloon. Ehkä tässä pätee juuri se klassinen "älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon" ;)


   Tunti oli hyvä, mutta väsytin itseni, täytyy tunnustaa. Yhdessä kohtaa loppui veto ihan täysin. Mä en yleensä tykkää jättää tehtävää "huonoksi", vaan haluan tehdä niin kauan, että se onnistuu ja jää positiivinen mielikuva. Mutta tänään vasemman laukan kanssa mun piti luovuttaa. Mä hoksasin kyllä, että lihasväsymys painaa päälle sen verran paljon, että en pysty tätä suoritusta tästä enää parantamaan. Mutta koska oikea oli suuntana ollut ihan hyvä, ravipätkät ihan kohtuullisia, niin ehkä koko maailma ei muuta suuntaansa, jos vasen laukka jää tänään keskeneräiseksi. Mä en halua antaa siimaa, mutta MS-tauti pakottaa joskus antamaan. Ei voi mitään. Nou kän duu.


   Tämän päivän hevonen on mulle haastava (se valkoinen prinsessa muuten). Se saamarin konkari on juossut tunteja niin paljon, että tasan taatusti käyttää heti tilanteen hyväkseen, jos vähän unohtuu vaikka ulkopohje. Tai -ohja. Mun on vaikea kontrolloida samanaikaisesti kaikkia neljää raajaani ja koska piuhat ovat siellä kärsineet, ei viesti kulje ihan yhtä sutjakasti hermoradoissa. Eli Alina haastaa mut sekä fyysisesti että kognitiivisesti. Alinan kanssa mun uhka on kognitiivinen fatiikki. Kun viestiä tulee hevoselta jatkuvasti, mä en jossain vaiheessa pysty sitä välttämättä enää vastaanottamaan tai ainakin sen prosessoiminen hidastuu ja väsyttää mua. Mutta toisaalta mä tykkään juuri tälläisistä hevosista, jotka opettavat ratsastamaan. Jos et käytä ulkopohjetta, se karkaa ulos. So simple!


2 kommenttia:

  1. Hevosharrastus on kyllä semmonen että siitä saa paljon niin terveet kuin vammaisetkin ratsastajat. Itsellänikin tekisi mieli lähteä joskus vielä ratsastamaan mutta tässä elämäntilanteessa se ei ole mahdollista rahallisesti. No, jospa joskus! Sitä hetkeä odotellessa voin käydä lueskelemassa täältä juttuja vammaisratsastuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vastavisiitistä :) Tulen tekemään töitä hartiavoimin, jotta ratsastus mahdollistuisi jotakin kautta myös sinulle.

    VastaaPoista

Hae tästä blogista

Suositut tekstit