tiistai 29. syyskuuta 2015

Työharjoittelujaksot

  Ne harjoittelut. Niistä mun on pitänyt kertoa ja nyt otan itseäni niskasta kiinni ja teen sen :) Niinkuin jo kerkesin paljastamaan, on ylemmältä taholta leikattu mun harjoittelun pituuksia. Sen lisäksi että ne on jaettu jaksoihin. Oletin automaattisesti, että teen nyt opiskeluun liittyvää työharjoittelua lokakuusta ensi vuoden marraskuuhun asti. Ensin se leikattiin kahteen osaan ja nyt vielä kolmeen.


  Homma siis wörkkii niin, että ylihuomenna aloitan kahden kuukauden työharjoittelujakson. Sitten olen maaliskuulle asti vapaa tekemään mitä tykkään. Voin hakea määräaikaista palkkatyötä, määräaikaista osa-aikatyötä, tehdä kuukausittain Kelan antaman suojaosatyömäärän (300e) tai olla tekemättä yhtään mitään (riippuen vähän kuinka saan ekaluokkalaiseni päivät järjestymään).

  Maaliskuussa on seuraava vammaisratsastuksen ohjaaja -jakso, ja sen jälkeen teen taas sen 2kk työharjoittelua. Sitten taas tauko elokuulle ja ylläolevat vaihtoehdot toistuvat. Elokuun lopussa kolmas jakso, jota seuraa työharjoittelu, tauko ja viimeinen koulutusjakso. Sitten on kaikki siltä osin paketissa.


  Suomeksi tulkattuna tämä tarkoittaa siis työharjoittelua loka-marraskuu 2015, huhti-toukokuu 2016 ja syys-lokakuu 2016. Eli yhteensä 6kk. (Muistutan muuten tässä vaiheessa siitä, että koulutukseen itsessään EI kuulu työharjoittelua, mutta koska mulla koulutus tulee mutkan kautta ja siinä on mukana vammaisen henkilön työelämään sijoittumisen tähtäin, niin mun kohdalla työharjoittelu TE-keskuksen puolesta kuuluu mukaan.)



  Toisaalta, tämähän on mun kannaltani ihanteellisempi vaihtoehto kuin puolentoista vuoden harjoitteluputki. Nyt mulla on mahdollisuus palkattoman harjoittelun ohella halutessani myös tienata jotain. Luulen, että tässä jaksottelussa on otettu huomioon myös mun MS-tauti ja se, etten kerennyt edellisen työkokeiluni aikana testaamaan kuin 4pv/vko ja 6h/pvä -tahdin. Kun vertaa 5pvää ja 8h -työviikkoon, on tuossa vielä selkeä ero. Nyt työaikani tulee olemaan 4pv ja 6h, joka on siis testattu ja jonka uskon pystyväni tekemään.

  Musta on aivan mahtavaa aloittaa harjoittelu opiskelua tukien. Mulla on paljon tehtävää, paljon opittavaa, paljon kehityttävää ja kieltämättä siltä kannalta pitkä putki olisi ollut parempi. Mutta näillä mennään kun ylemmältä taholta määrätään :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit