Mahtavaa, pääsin aloittamaan vammaisratsastuksen ohjaaja -koulutuksessa!! Saan vielä kollegani mukaan opiskelemaan. Ja paikalla on muitakin tuttuja vammaisratsastuksen peruskurssilta. Tämän myötä varmistuu siis myös se, että pyörin Harmoniatallilla näillä näkymin melkein 2016 loppuun työharjoittelijana. (Koulutus itsessään ei vaadi työharjoittelua, mutta koska mulla on prosessissa mukana Työvoiman Palvelukeskus, ja tällä tuetaan vammaisen henkilön sijoittumista työmarkkinoille, niin työharjoittelu sisältyy tähän koulutukseen.)
Työharjoittelun ajankohdista ja tuntimääristä en vielä tiedä itsekään. Mulla on tänään puhelinpalaveri asianhoitajani kanssa. Jos oikein ymmärsin viime palaverissa, niin työharjoittelun tuntimäärä on yhteydessä koulutuksen OPSiin ja tuntimääriin, jotka on tässä koulutuksessa vaikea määrittää. Eli mä en välttämättä tee 5 päivää/8h, vaan se voi olla jotain ihan muuta. Mutta se on ihan ok, jotta mulle jää tilaisuuksia tehdä muutakin. Tällä hetkellä nimittäin rauta on meikäläisen kohdalla suht kuumana ;) Mua on pyydetty kokemusasiantuntijan roolissa puhumaan ammattilaisille, ja pelkästään tälläisen esityksen valmistaminen ottaa oman aikansa. Lisäksi on koulutukseen liittyvät tehtävät, normaali arki mun tuholaistermiittieni (lue: lasten) kanssa (varsinkin esikoisen alkanut koulutie vaatii vielä vähän järjestelyjä, koska IP-mahdollisuutta ei ole) ja on sitä muitakin virityksiä useampaankin suuntaan. Me like! Mutta koska mulla on burnout-historia, niin joudun todella tarkkaan miettimään mitä teen, ettei lipsahda yli. Siksi pari projektia on toistaiseksi tauolla tai muuten toimii vähemmillä voimavaroilla.
Ensimmäinen koulutusviikonloppu on jo tässä kuussa. Ainoa miinuspuoli tässä on, että koulutus on tänä vuonna Kiuruvedellä. Joudun vähän fiksailemaan noita kulkuyhteyksiä, nimittäin matkustaminen on raskasta meikäläiselle. Se imee voimavaroja kuin sieni, ja haluaisin olla toimintakunnossa vielä opistolle päästyänikin. Todennäköisesti joudun lähtemään liikkeelle jo edellisenä päivänä. Mm. nämä ovat niitä hetkiä, kun MS-tauti näyttäytyy mun elämässä niin, ettei sovi suinpäin syöksyä tekemään, vaan pitää tarkasti harkita paras vaihtoehto. Mun MS-tautini kanssa ei juttuja tehdä kovin spontaanisti. Mutta se on ihan fine, kun olen siitä tietoinen.
Hevonen ylläolevassa kuvassa demonstroi fiilikseni pitkän matkustamisen jälkeen :) Enivei, innolla ja ilolla kohti (toivottavasti) loppuelämän polkua <3
Moikka! Onhan tuo hurjaa että oman sairastumisen myötä voi löytää uuden ammatillisen suunnan elämässä, mutta rohkea on se, joka uskaltaa yrittää! Kaikkea hyvää sulle.
VastaaPoistaKiitos, sitä tarvitaan ;)
VastaaPoista