Toipuminen pahenemisvaiheesta oli hyvin hidasta. Mutta pikkuhiljaa sitä tapahtui. Koko pakka oli kuitenkin täysin leväällään, ja rehellisesti tunnustan, ettei ollut aikomustakaan kerätä enää kortteja kasaan. Miksi, kun elämä oli kuitenkin jo pilalla?
Vaikka meni useampi vuosi, etten suonut ajatuskaan itselleni ja itseni hoitamiselle, täytyy kiittää ratsastusharrastusta ja hevosia siitä, että ilmeisesti jonkinlainen peruskunto oli kuitenkin luotuna. Ja toki siitä, että kaksi vilkasta muksua ovat pitäneet edes vähän liikkeessä. Ilman näitä kahta asiaa, en olisi missään nimessä eilen kolannut käsipelillä lunta puoli kenttää tyhjäksi tai tänään kahlannut hangessa tuntia taluttaen kuopusta HH:lla pitkin metsiä (ja lupauduin tänään illalla vielä esikoisen kanssa luistelemaan. Otan rollan tuekseni ja yritän pysyä sen kanssa pystyssä. Lainasin mutsilta luistimia).
Ei, mä en tälläkään hetkellä pysty enkä jaksa huolehtia itsestäni niin kuin pitäisi. Tiedän, että hyötyisin suunnattomasti esimerkiksi kuntosaliharjoittelusta, mutta mun voimavarat ei vaan repeä enää sinne. Mun lusikat kuluvat tämän arjen pyörittämiseen ja tallilla (nyt vähemmän, kohta taas enemmän) käymiseen. Ja mä oon niiden jälkeen aivan finaalissa. Mutta sitten, kun muksut on isompia ja saan vähän kohdistettua voimavaroja itseenikin, toivon että asia korjaantuu (jospa jaksaisin myös saada nämä ylimääräiset MS-kilot, niinkuin niitä kutsun, pois...)
Kaikki MS-oppaat toitottavat, että "liikunta on lääke" ja olen lähestulkoon samaa mieltä. Ja että meille MS-tautisille (ja muillekin!) on hirveän tärkeää huolehtia lihaskunnosta ja toimintakyvystä. Kuulun itse niihin, joilla liikkumisen ilo on totaalisesti tapettu koulussa. Jos en olisi ratsastanut, en olisi varmaan harrastanut koskaan yhtään mitään. Vielä tänäkin päivänä liikun, jos mua itseäni se sattuu huvittamaan. Mutta kaikenlainen "pakko" ja "painostus" saa meikäläisessä asuvan anarkistin esiin. Liinat täysin kiinni.
2009 konttasin kotona lattialla päästäkseni eteenpäin.
2010 loppuvuodesta pystyin rattaisiin tuettuna hyvin hitaasti hölköttelemään maksimissaan 250m. Kävelymatkan arvioin muistaakseni noin 1-2km.
2011 kävelin 3,jotain km ja käytin aikaa sen taivaltamiseen 1,5h...
2013 hölkkäsin tartanilla 1200m putkeen. Kävelymatkakseni olen arvioinut 3-4km.
(2014 aloitin työkokeilun ja fyysinen aktiivisuus lisääntyi)
2015 kesällä kävelin 8km lenkin
2015 loppuvuodesta tempaisin askelmittariin töissä hurjat 13km.
Näen itse, että työkokeiluun asti kaikki on ollut normaalia toiminta- ja liikuntakyvyn palautumista, koska itse en ole asian eteen tehnyt mitään. Työkokeilun alkaessa aktiivisuus lisääntyi työpäivien osalta, joka on aikaansaanut roiman hypähdyksen tähän päivään. Tuo kehitys on sellainen, jota mun nyt kannattaisi yrittää vaalia. Tiedän sen ja pyrin siihen, mutten pysty lupaamaan mitään. Jokatapauksessa kehotan jokaista ns. tervettä ihmistä liikkumaan ja pitämään huolta kunnostaan, koska se saatetaan viedä koska hyvänsä. Ja jokaista sairastavaa huolehtimaan itsestään kaikin mahdollisin keinoin oman jaksamisen rajoissa, koska se ylläpitää toimintakykyä tulevaisuudessa. Hei, jos jalat ei toimi, tulkaa vaikka ratsastamaan! Hevosen käyntiliikkeeseen mukautuminen edellyttää jatkuvaa painopisteen korjaamista lantion, vartalon ja niskan avulla. Myös raajojen liikkeet täytyy hallita lihastyöllä. Ei tule kovin äkkiä mieleen toista lajia, joka harjoittaa kehoa yhtä kokonaisvaltaisesti, vaikka et pystyisi itse konkreettisesti kävelemään ;)
Keep going!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti