torstai 21. tammikuuta 2016

Nenä!

  Päivitin jo eilen FB-profiiliini, että joskus ratkaisu on lähempänä kuin arvaakaan. Ihan siinä silmien edessä, mutta sitä ei vaan tajua. Niin se taisi olla tälläkin kertaa. Juuri edellisenä päivänä ajattelin, että pitäisi koittaa Siniä, jotta tietäisi vähän millainen hevonen se on selästä käsin. Vaikka onkin (vähän sarkastisesti ja pilke silmäkulmassa sanottuna) pystyyn kuollut mummovanhus ja sitä kautta loistava vammaisratsu. Sellainen tasaisen varma köpöttäjä, joka ei maistu, tuoksu eikä näytä miltään. Puhuin siitä jo useita kuukausia sitten ohimennen jossain sivulauseessa, että pitäisi joskus koittaa, mutta se jäi ajatuksen tasolle, koska Sinissä ei ole mitään luoksevetävää.

                                          (Hänessä on! 170cm pelkkää puoleensavetävyyttä)

  Paitsi nyt kun ajattelin, että NYT sitä kyllä pitäis koittaa. Ois sitten sekin homma pois päiväjärjestyksestä. Ja aika sattumankauppaa, se mulle oli sitten laitettukin.

  Elämäni aikana mulle on kahdesti käynyt väärinarviointi. Yleensä, jos katson hevosta liikkeessä, osaan aikalailla hyvällä prosentilla sanoa, tykkäänkö mä siitä vai en. Vai onko se sellainen neutraali "no jos nyt ei muuta tällä kertaa oo, niin meneehän se". Kahdesti olen mennyt hevosen selkään fiiliksellä "voi (kirosana), tästä mä en tykkää" ja tullut alas aivan ekstaasissa hevosen mahtavuudesta (Trollman ja Tähti-Viuhka, terveisiä sateenkaarisillalle).

 Sinistä tiesin, että se sopii mulle, koska on "pystyynkuollut". Mulla täytyy olla enemmän laiska kuin reipas. Mutta muuten ajattelin Sinin menevän siihen kategoriaan "neutraali".

                                             (Ja hänessä, kaiken 138cm voimin)

  Anteeksi nyt vaan, mutta siinä hevosessa ei ole mitään pystyynkuollutta, piste! (Paitsi halutessaan, mikä sille sallittakoon tietynlaisten asiakkaiden kanssa) Enkä mä hölmö tajunnut, että tuo loistava erkkaratsu voi olla loistava myös erkkaitselleni. En tajua kuinka tuo hevonen sen tekee, mutta se jättää huomioimatta juuri oikeat "oho, hups" -elementit ja tekee ne, joita ihan oikeasti tarkoittaa. Jopa siihen asti, että kun tarkoitus oli kääntää puolikasta takaria, niin Sini ois mielellään kiepsauttanut koko takarin ihan vaan kääntämällä se alkuun. Jouduin alkuun vähän huomauttelemaan sitä, ettei nyt mennä koko liikettä, mutta kieltämättä hellyytti se "tän mä tiedän, tehdään vaan" -asenne.

  En keksi tällä hetkellä ainoatakaan asia, mikä Sinissä saisi olla paremmin! Se antaa tilaa mun omille vahinkosäätämisille, mutta samalla antaa mun tehdä sen, mikä multa onnistuu. Ja tulee tarvittaessa vastaan. Missä hemmetin kivenkolossa toi hevonen on luurannut? (Ai joo, siinä nenän edessähän se on käyskennellyt jo vuoden verran, mutta jos ei tajua niin ei tajua :D )



  Ja muuten, Sinillä on sen verran mukavat askellajit istua, että tein tänään ensimmäiset laukannostot ravista! Hyvä minä! Kyllähän se pakka siinä vähän hajos, mutta tulipahan kokeiltua. (EDIT: huijasin muuten sen verran, että teinhän mä suokkiruunalla Kiuruvedellä ollessani parit laukannostot ravista ja ne oli ne ekat. Mutta nää oli tokat.) Vain vammaisratsastaja voi ymmärtää, mikä hienous on nostaa laukka ravista :D

 Vitsit, mä varastan ton hepan mukaani ens jaksolle. Sais näyttää muille, etten olekaan ihan se aneeminen räpeltäjä, kun hevosen ominaisuudet kohtaavat sairauteni aiheuttamien puutteiden kanssa ;)

PS: Talvi jatkuu *peukku*

PPS. Mistä toi otsikon nenä tulee? Sini on mun nenä. Sopii kuin nenä päähän :)

PPPS. Sinistä ei ollut laittaa talvikuvaa, koska hajuttomana ja mauttomana mun kamera jostain syystä kiertää sen...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti