keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ei pysty ymmärtämään

  Suuri kiitos tutkijoille, jotka tekevät jatkuvasti työtä selvittääkseen MS-taudin saloja, mutta jostain syystä asiat etenevät hitaasti. Liian hitaasti, sillä minä haluan heti vastaukset kysymyksiini! Faktatiedon valossa voisi joskus olla helpompi ymmärtää. Kuten nyt vaikka esimerkiksi se, miksi toisena hetkenä mikään ei onnistu ja toisena taas sujuu.

  Tänään on ollut osaltaan *asshole* ja osaltaan *bright light* päivä. Ratsitunti on selkeästi tuo negatiivinen osio. Aamulla kyllä lähtiessäni huomasin, että kynät eivät ole ihan terävimmillään tänään ja siitä syystä pyysinkin kollegaani vaihtamaan mun kanssa hevosia tunnille. Halusin iisimmän, koska tuntui siltä, ettei panokset nyt riitä siihen haastavampaan tapaukseen. Mutta ei me silti oltu siinä kuuluisassa putkessa. Ei, jäätiin nimittäin jumiin ennenkuin päästiin lähellekään koko putkea.

  On hienoa ratsastaa, kun hevonen on aivan tyhjä edestä. Tai siis ei varmastikaan ole! Tiedän, ettei ole, mä vaan en tunne siellä mitään. Katselin välillä, että jaahas, taas lyö ohjat tyhjää, mutta mulla vaan ei ole tänään kykyä tuntea tai pitää niitä hemmetin naruja hanskassa. En ole aikaisemmin ratsastanut elastikeilla kuin yhdellä hevosella, ja näköjään ne eivät sovi kaikille. Ei ainakaan Faustille. Musta tuntuu, että niiden takia hukkasin sen vähänkin pienen, mitä ajoittain sinne suuhun oli. Lisäksi mun koordinaatiohermoradat oli tänään aivan tukossa. Ei vaan pysty kykenemään nyppimään ohjasta ja runnomaan pohkeella samaan aikaan. Myös vasen-oikea -suunta aivan dead, asetus vasemmalle ja oikean laukan nosto oli tänään ydinfysiikkaa ja rakettitiedettä. Ristiin ei toimi. Joko se laukka nousee asetuksen puolelle tai sitten ei ollenkaan. Avot toiseen suuntaan suht kelvolliset, toiseen suuntaan aivan solmussa. En osaa selittää sitä tunnetta. Kun tietää mitä pitäisi tehdä, mutta kun ne raajat ei tee niin! Ja välillä tietää, että pitäisi tietää, mutta ei vaan tiedäkään, koska jostain syystä ei vaan pysty kykenemään tietämään.  Mä en ole ikinä eläessäni takunnut näin! Aivan kamala tunne.

  Ja kun tehtävänanto vielä kuulostaa suurinpiirtein tältä: blaa blaa blää blää liibalaaba höpöti höpöti. Yritä nyt siinä sitten suorittaa se blaa blaa blää blää liibalaaba höpöti höpöti. Ymmärsin siis tasan yhtä paljon. Näinä huonoina päivinä se menee näin. Jos yrität keskittyä kahteen asiaan samaan aikaan, niin toisesta tulee blaa blaa blää blää liibalaaba höpöti höpöti. Raivostuttavaa! Muistan tämän saman tunteen lukion kemian tunneilta. Juuri vastaavana se opettajan höpinä tuli korvasta sisään. Ymmärsin ihan yhtä paljon kuin tänään (tosin silloin se ei johtunut ms-taudista...).

  Faust on aivan ihana. Se tekee just niinkun pyytää. Jopa silloinkin kun pyytää ihan hölmöjä. Mutta sitä se ei ainakaan tänään tajunnut, että se voisi tehdä tietyn jutun, vaikka mä itse selässä pyytäisin ihan mitä sattuu. (Note to self: jos joskus ostat vielä hevosen, niin kouluta se siihen, että merkistä se jatkaa aina saman tehtävän suorittamista. Esim. pohkeenväistö keskihalkaisijalta uralle, vaikka ratsastaja pyytäisi sarjavaihtoja apujen hallitsemattomuuttaan! ;) ) Faust on ehkä pohkeelle mukavampi ratsastaa kuin Kaisa, mutta suustaan se on mulle (tällä hetkellä) liian herkkä. Semmonen mix&match -versio näistä kahdesta vois olla muy bueno.

  Sarjassamme tunteja, joiden yli saa vetää punaiset henkselit ja olla koskaan enää ajattelematta niitä.

  Mutta! Niinkuin sanoin, oli se bright lighttikin tänään messissä. Kauhulla ajattelin mitä erkkatunnin avustamisesta tulee tässä aivosumussa. Nyt päästään siihen ristiriitaan -> jos ratsastustunti ei suju, niin avustushommat heti perään menee aivan putkeen! WTF? Samaan aikaan jouduin pitämään silmällä hevosen taluttajaa, hevosta, ratsastajaa, toista avustajaa ja itseäni. No problem. Mietin tätä pitkään tänään. Onko ne hevosen ja ratsastuksen tuottamat kognitiiviset impulssit todellakin niin voimakkaita, että haastavina päivinä en pysty samanaikaisesti vastaanottamaan muuta? En keksi muuta selitystä. Haluaisin jotkut aivokaapelit päähäni kiinni mittaamaan tieteellisesti asian paikkansapitävyyttä.

  Summa summarum: ratsastustunti oli tänään aivan katastrofi, mutta avustushommat sen jälkeen meni, no ei nyt ihan vanhalla flowlla, mutta lähestulkoon. Ja mä toivoisin, että vielä mun elinaikana joku selittäisi mulle miksi tää menee näin.


            (Vain rusakko ja me oltiin aamusta liikkeellä tässä yhtenä aamuna. En oo kerennyt jaksanut kuvailla mitään fiksua :( )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti