tiistai 26. tammikuuta 2016

Tasapainoa alkaa löytymään

  Oli pakko tulla heti kertomaan, sillä tässä on ihan varmasti kysymyksessä ratsastamisen aikaansaama tasapainon harjaantuminen!

   Mulla on muksuna ollut todella hyvä tasapaino ja siksi olikin aika shokki, kuinka paljon MS sitä horjutti (ja horjuttaa). Mulla on yhäkin elävänä mielessä yksi esikoisen rokotuskäynti neuvolassa, kun odotustila oli täys lattialla konttaavia ja ryömiviä natiaisia. Mä en uskaltanut liikkua, koska olisin horjunut niiden päälle. Kelasin vaan, että sitten kun on meidän vuoro, niin mun on pakko pyytää äitejä raivaamaan mulle sellainen leveä tyhjä kuja, jotta pääsen huoneeseen.

  Viime talvena keksin kokeilla kuinka luistelu sujuisi vuosien jälkeen. No todella hyvinhän se meni... Pysyin pystyssä ainoastaan roikkumalla isännän käsipuolessa etanavauhtia. Luistimethan lensi samantien lumihankeen ja esikoinen tuli huolissaan kysymään "Äiti, etkö sää osaa luistella?".

  No, osaisin jos pystyisin!! Tulipahan kokeiltua ja saatua aika kylmä lumipesu asian tiimoilta. Ne kokeilut jäi siihen.



  Ilmeisesti jotain masokistin vikaa löytyy, koska sain taas tänä talvena kuningasajatuksen kokeilla uudestaan... Valmiina pettymään taas karvaasti, vedin mutsilta lainatut luistimet jalkaan ja ihan vaistomaisesti hyppäsin penkiltä pystyyn. "Säähän seisot niillä!! kuului vierestä. Hetkinen muuten, niinhän seisonkin, eikä kukaan edes pidä kiinni! Ja pysyn tässä ihan vakaasti. Mulla oli kuitenkin rolla mukana jäälle pitämään tasapainoa, mutta muuten luistelu sujui jopa yllättävän mukavasti. Toki vuosien tauon tuomaa haparoimista ja epävarmuutta siinä oli, mutta luistelin kuitenkin. Jäälläkään ei ollut ketään muuta, niin sain "noloilla" rollani kanssa rauhassa. Kokeilinpa jopa kierroksen verran käyttäen vain mailaa tukena jäässä ja sekin onnistui jotenkuten. Ainoa varottava asia oli mutsin kaunoluistimien terä. Se saattoi tökätä ilkeesti jäähän, jos jalka ei sattunutkaan nousemaan joka potkuun yhtä hyvin. Onneksi rolla otti vastaan.

  Kysymys: miten tää meni tänä vuonna näin verrattuna viime vuoteen? En keksi kuin yhden selityksen. RATSASTUS! Mikään muu ei ole voinut tasapainoa parantaa, koska mitään muuta en ole tehnyt! Ja ratsastustakin kuitenkin aika vähäisissä määrin. Toivottavasti Kelan kuntoutuksesta päättävät tahot luette tätä ja alatte vähän hölläämään niitä ratsastusterapian narujanne ;)

  Esikoinen tokaisi kentän laidalta, että "Sä näytät ihan vanhalta mummolta, joka ei oo luistellut pitkään aikaan", mutta siinä äänessä oli ylpeyttä. Äiskä on oppinut luistelemaan. Kuopus täydensi hihkumalla näkiessään mummelin potkuttelevan omallaan kävelytiellä, että "Äiti, tolla mummullakin on samanlainen kuin sulla". Eikä siinäkään äänensävyssä ollut mitään noloa kaikua. Hyvä puoli tässä mun sairastamisessa on se, että lapset ainakin oppivat hyväksymään erilaisuutta ja vammaisuutta, eivät katso kieroon kylällä.

  Koska luistimet eivät olleet omat, on nyt toisessa kantapäässä kunnon rakko, mutta aivan sama! Kipu muistuttaa siitä, että tein taas jotain, jota luulin, etten pysty enää koskaan tekemään. (Eikä sillä sinänsä olisi edes ollut juuri väliä, koska luistelu ei kouluaikojen jälkeen ole todellakaan kuulunut mun to do -listalle.)

Mutta screw you MS!! Erävoitto tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit