keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Mitä koulutusta?

 (Varoitus! Teksti sisältää katkeruutta omaa sairautta kohtaan ja provokatiivisia kuvia, joten skippaa koko teksti, jos tuntuu ettet halua lukea!)

 Ei ole väliä olisiko se kristallipallo vai aikakone. Molemmista hyötyisin tällä hetkellä aivan valtavasti! Niitä taitaa kuitenkin olla melko mahdotonta mistään saada, joten täytyy tyytyä realiteetteihin, ja koittaa niiden valossa pyöritellä mikä on kannattavinta.


                                                       (Googlen kuvahaku)


  Jos saisin hetkeksi kristallipallon käyttööni, katsoisin siitä paljonko mulla on vielä "aikaa" ennen MS-taudin muuttumista sellaiseksi, että se vie minut työkyvyttömyyseläkkeelle. Siitä riippuen voisin järkeillä paljonko ehdin ja kuinka paljon "kannattaa" hankkia lisäkoulutusta (nimittäin mitäänhän niillä koulutuksilla ei tee, jos siirtyy suoraan koulun penkiltä eläkkeelle...). Vaihtoehtoisesti aikakoneella kävisin nuoruusvuosissa suorittamassa hevosalan puolelta jotain, johon olisin silloin terveenä pystynyt. Silloin en vain ajatellut hevosia varsinaisena ammattina koskaan, vaan halusin sen jäävän harrastuksen tasolle. Ja nyt tavallaan maksan siitä hintaa.


                                                         (Googlen kuvahaku)


  Olin eilen pitkään skype-palaverissa Harjun opinto-ohjaajan kanssa selvittelemässä mitä vielä sairauden tuomien rajoitteiden kanssa pystyisin opiskelemaan. Bloggasin viimeksi, että hevosala on raaka vammaiselle (ainakin alalle haluavalle vammaiselle. Jo koulutukset omaavat ovat asia erikseen). Ja sitä se todella on. Toisaalta se on ymmärrettävää - toisaalta ihan käsittämätöntä.

  Käsittämätöntä niiltä osin, että palvelut, jotka pystytään suoraan ostamaan ulkopuoliselta ammattilaiselta saati sitten valinnat, joihin itse pystyy hyvin voimakkaasti vaikuttamaan, eivät anna kompensaatiota edes turvallisuusriskien nimissä. Musta on sääli, että vammaiset ja vajaakuntoiset raakataan pois (tässä tapauksessa) hevosalalta kriteereillä, joilla ei käytännössä ole juurikaan mitään merkitystä. Siellä voi olla hyviä tyyppejä *wave*, jotka vajaakuntoisuudestaan huolimatta pystyisivät alalla työskentelemään huomioimalla tietyt asiat ostopalveluna (esimerkiksi kengitys ehkä suurimpana aiheena), mutta koulutuksesta ei läpi pääse lyömättä itse sitä kenkää konkreettisesti kiinni. Siinä on kuitenkin sairauden osalta jättimäinen turvallisuusriski, mutta se kuuluu ammattitaitovaatimuksiin eikä sitä henkilökohtaisteta kenellekään. Ei edes osoittamalla teoriassa kohta kohdalta kuinka se tapahtuu. Ei, se pitää käytännössä näyttää.

  Omalla kohdallani tuo ylläoleva esimerkki saattaa vielä hoitua. Opinto-ohjaajan kanssa oli puhetta, että mun sairauden tuomien turvallisuusnäkökohtien vuoksi lähtisin hakemaan tuosta osiosta pelkästään tyydyttävää (1) arvosanaa eli käytännössä suorittamaan avustettuna, mutta arvatkaapa kuinka paljon pelkkä ajatus tökkii (ex?) perfektionistilla... Kenkien irroitus ja irtokenkien lyöminen on aikanaan tehty maatilatalouden koulutusohjelmassa eli omalla kohdalla olen nuo tehnyt (ja lisäksi irroitellut omaltani kenkiä useampaankin kertaan) ja nyt sitten siitä riippuu kokonaan omat mahdollisuudet viedä edes alimmalla tasolla oleva hevosalan koulutus loppuun. Jos hyvä säkä käy ts. hyvä päivä, ja hevonen on lunki, nyppimätön tapaus, saan luultavasti tuon vielä vietyä läpi. Työskentelyasento on vaikea tasapaino-ongelmista kärsivälle, joten en pysty takaamaan sitä, etten ole kenollaan hevosen jaloissa kesken tapahtuman, saati hevosen nyppäistessä jalkaansa. Myöskin naulatessa nopeasti iskevä lihasväsymys voi saada jalan irtoamaan käsistä (ja jaloista), jolloin sopivasti vielä matkalla oleva naula voi iskeytyä hyvinkin epätoivottuun paikkaan hevosen jalan osuessa maahan. Samaan aikaan ammattitaitovaatimukset kuitenkin peräänkuuluttavat turvallisuutta ja kykyä tehdä turvallisuutta ylläpitäviä valintoja, joten näen tämän hyvin ristiriitaisena asiana.

                                  (http://www.ratsastus.fi/lajit/kenttaratsastus)

  Hyvin selväksi kävi myös, etten tule koskaan valmistumaan myöskään esimerkiksi ratsastuksenohjaajaksi. Kun kerran se harrasteluokka (kenttäratsastus) siellä lukee, niin se täytyy pystyä suorittamaan. Ja MS-tauti torpedoi sen totaalisesti. Samoin rataesteet sillä tasolla tasapaino- ja hahmotushäiriöiselle on mahdottomuus.

  Kylmä ja karu fakta on siis se, ettei mulla enää tule olemaan mahdollisuuksia suorittaa kuin ENINTÄÄN hevostalouden perustutkinto ja valmistua hevosenhoitajaksi (ehkä harrasteohjaajaksi jos rataestepuoli sattuisi onnistumaan), mutta mitä itseäni loppupeleissä tuo hyödyttää? Sitä mun täytyy miettiä.

                                            (https://fi.wikipedia.org/wiki/Esteratsastus)

  Vai olisiko sittenkin järkevämpää hankkia lisäkoulutusta muualta kuin hevospuolelta ja suuntautua enemmän käytännön tekemisestä poispäin? Voisin olla jotain "ihmispuolella", jolla sitten sattumalta olisi myös vammaisratsastuksen ohjaajan -nimike, jota voisi päästä joskus hyödyntämään? Rehellisesti sanoen tämä vaihtoehto tuntuu houkuttelevammalta.

  Palaan vielä hevosalaan sen verran, että mahdollistahan olisi myös esimerkiksi suorittaa ne opinnot joihin pystyy ja jättää loput suorittamatta. Ja sitten kylmänviileästi tituleerata itseään vaikka ratsastuksenohjaajaksi tai vaikka -opettajaksi, sillä nimike ei ole millään lailla suojattu. Kuka tahansa voi nimittää itseään vaikka masteriksi, jos pokka kestää (saahan sen halutessaan toki vastapuolikin selville onko valmistunut väittämäänsä). Mutta oma moraali ja luonteenpiirteissä oleva rehellisyys ei anna omalla kohdallani periksi. En tule koskaan mainostamaan sellaista mitä en oikeasti ole. Piste. Ja keskustelun loppu. (Heikkona hetkenä tämäkin nimittäin käväisi pikaisesti mielessä...)

  Paljon pitkäveteistä, katkeruuden ja ahdistuksen sävyttämää tekstiä, mutta lopputulema on siis tämä:
Seuraava suunnitelma on lähteä joko nyt sitten kuitenkin räpiköimään sinne hevostalouden perustutkinnon puolelle (joko hevosenhoitaja tai harrasteohjaaja, Harju tai Hingunniemi tod näk valikoitumassa oppilaitoksiksi) tai sitten jotain muuta ihmispuolelle (tähänkin alkaa olla suunnitelma ja koulutuspaikka katsottuna). Ja siinä ohessa sitten heitellä keikkaa tai pätkähommaa oman jaksamisen ja työharjoittelujen mukaan.

                                              (http://animal-dream.com/)

   Tulevaisuudessa siintää kuitenkin yksi haave, joka toteutuessaan vaatisi vähintään tuon hevostalouden perustutkinnon alle. Tämä on ainoa asia, miksi perustutkintoa viitsisin näillä lähtökohdilla edes harkita. Toisaalta sen hankkimista pystyisin kyllä siirtämäänkin tulevaisuuteen, mutta siinä tapauksessa tarvitsisin taas sen kristallipallon nähdäkseni mikä taudin tila on esimerkiksi viiden vuoden päästä. Onnistuuko perustutkinnon(kaan) suorittaminen enää silloin? Työelämässä pystyy itse hienosti vaikuttamaan tekemisiinsä; voin valita ostaa sen kengityspalvelun ulkopuoliselta, voin valita olla olematta tekemisissä varsojen ja orien kanssa, voin valita olla kilpailematta sitä hiton kenttää tai rataesteitä ja pystyisin silti hienosti tekemään omaa duuniani. Koulutuspohjaa kuitenkin arvostetaan tänä päivänä ja haluaisin mielummin olla jotain muuta, kuin pystymetsässä kasvanut, itse oppinut tekijä.


  Noin. Nyt kun olen saanut taas kerran julkisesti ampua haulikolla tätä typerää ja elämää hankaloittavaa sairautta, on taas hetken helpompi hengittää. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. <3

  PS. Nyt kun katson tätä tekstiä, ymmärrän hyvin miksi olen saanut diagnoosin "sekamuotoinen ahdistus- ja sopeutumishäiriö MS-tautiin".

4 kommenttia:

  1. En tiedä mitä tähän sanoisi,mutta sanoa on pakko jotain. Et uskokaan kuinka itse toisinaansamoissa mietteissä,kun tulevaisuus on täysin pimennossa eikä tiedä onko terve vai sairas..vai liian sairas. Paljon voimia <3

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Olen seurannut blogiasi innostuksella ja suurella ihailulla. On ihana lukea tekstiä, jonka kirjoittaja syttyy aiheesta ja pystyy syväluotaamaan sitä hyödyntäen omakohtaisia kokemuksia! Mulle on ollut yhtä antoisaa lukea pohdintaasi sairaudesta kuin hevosiin ja erityisryhmiin liittyvistä aiheista, johtuen ehkä siitä että olen työni kautta paljon tekemisissä vammaisten, myös MS-tautia sairastavien henkilöiden kanssa.

    Toivon todella, että sulle aukeaa hevosalan koulun ovet. Kuulostaa naurettavalta, jos koulutus on kiinni jostain kengän kiinni lyömisestä.. Eikö sitä pystyisi mitenkään tekemään aikuisten näyttötutkintona? Sulla luultavasti on jo (lähes) kaikki tieto olemassa, pystymetsässä kasvamisesta kun on monessa tapauksessa paljon enemmän käytännön hyötyä kuin titteleistä! Jos kerran järjestelmä on niin älytön, että ainoa keino saada haluamansa on ottaa huono arvosana jostain osiosta, go for it! Sit vaan on pakko vaientaa oma perfektionismi hetkeksi. Kaikelle vääryydelle vaan ei voi mitään vaikka seisois päällään loppuelämän.

    Itse olen tyytyväinen, että kristallipalloa ei tässä todellisuudessa ole vielä keksitty. Elämän arvaamattomuus ja yllätyksellisyys näyttäytyy sitten kun sen aika on. Ja TIEDÄN, olen luultavasti tätä mieltä, koska olen ns. terve enkä voi ymmärtää täysin pitkäaikaissairauden tuomia fiiliksiä. Mutta kokemuksieni mukaan juuri erityisryhmiin kuuluvilla ihmisillä on keskimäärin erityisen hyvä kyky unelmoida ja usein unelmien ääneen sanominen vie askeleen lähemmäs niitä. Kohti unelmia, viis siitä mitä tulevaisuus tuo!

    Kiitos hienosta blogista, pidän sulle peukkuja koulun ja kaiken muunkin suhteen!!!

    t. Vanha heppatuttu

    t.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, oikeasti kiitos! Taidan jopa tietää kuka kirjoittaa... :-) Tai vahva aavistus on ainakin.

    VastaaPoista

Hae tästä blogista

Suositut tekstit