Kipsikäden tilanneraportti

  Sormet alkaa pikkuhiljaa toimia ja suurimmat kivut poistuneet takavasemmalle. Välillä kuitenkin vanhasta muistista tarraan johonkin kiinni ja kipu muistuttaa piileskelevästä olemassaolostaan välittömästi. Eilen kävin ensimmäisessä kontrolliröntgenissä, jossa kaikki oli ihan niinkuin pitääkin. Heti ensi maanantaina Kiuruveden viikonlopun jälkeen on toinen kontrolliröntgen ja mikäli sekin läpäistyy...läpäisöityy...apua, kuinka se taipuu?... enivei, läpäisen sen, niin ilmeisesti leikkauspöytä on vältetty. Jos siis ymmärsin oikein asian laidan. Peukalon seutu on yhä aika turvoksissa ja peukalon liikuttaminen mahdollisimman ääriasentoihin tuntuu ilkeältä, mutta en ehkä enää kutsuisi sitäkään kivuksi.

 So far so good!

 Niin, se kolmas koulutusviikonloppu. Hitto että harmittaa tää käsi. Jätän suosiolla ratsikamppeet himaan, koska a) en pysty vetämään kahta laukkua ja b) en aio nousta vieraiden hevosten selkään. Toistaiseksi en ole nähnyt Hingunniemessä yhtään hevosta, johon uskaltaisin luottaa niin paljon. Viime jakson ratsu Fago (http://hmwithhm.blogspot.fi/2016/03/huomenta.html) oli aivan mahtava tyyppi ja varmaan lähimpänä vaatimukset täyttävää hevosta, mutta en uskalla ottaa riskiä nyt, kun eletään vielä kriittisiä aikoja luutumisen kanssa. Toinen pieni jännitysmomentti tulee VR:n suunnasta. Aikatauluja on muuteltu niin, että joudutaankin Kirsin kanssa lähtemään perjantaina entisen torstain sijasta, joka tulee haastamaan mun viikonloppuani rutkasti. Matkustaminen on mulle raskasta, ja 7 tunnin juna-bussi -säheltämisen jälkeen mun pitäis vielä pystyä opiskelemaan? No, katotaan mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Pakkaan varuilta fatiikkilääkkeet mukaan, vaikkei niistä juuri apua ole. Mutta kaikki pienikin vastaanotetaan kiitollisena!