maanantai 5. syyskuuta 2016

Poniratsastusta

  Ennenkuin kukaan tekee eläinrääkkäysilmoitusta kuullessaan, että meikä on käynyt ponin selässä, niin tsekkaa tämä kuva:


  Tiedostan kyllä vahvasti itse, minkä tyyppisen ponin selkään mulla vois ylipäätään olla asiaa, joten älkää huoliko: en todellakaan kiipeä pikkuponien selkään! Jos kokoa olisi, niin ratsastaisin hyvin mielelläni Erkillä, mutta kun ei ole, niin tyydyn isompiin hevosvoimiin :)

  Ja nyt kun tämä asia on käsitelty ja todettu, ettei kuvassa oleva poni ole kovinkaan kärsivän näköinen, niin päästään asiaan. Mulla oli treffit tämän mustan hurmuripojan kanssa. Pitkään meitä oli treffeille houkuteltu, ja nyt vihdoin natsas. Haastetta toi, ei pelkkä ratsun pieni tasapainottomuus, vaan ratsastajan tasapainottomuus. Aikuisten oikeasti, nyt se on viimeistään todistettu: kerran viikossa selkään kipuaminen EI RIITÄ pitämään tasapainoa yllä! Mulla on suuria vaikeuksia itseni kanssa kun vertaa tilanteeseen, jossa kävin 3-4 kertaa viikossa hevosen selässä. Ihmettelin jo viime viikolla maastoillessani, kun hevosella tulee tukka kipeäksi. Meikä siis joutui roikkumaan ylämäissä letissä kiinni kynsin hampain, kun huojutti kovasti.

  Huomasin heti, että pelkkä keventäminen on haasteellista. Normaalistihan sen pitäisi olla ylös-alas -liikettä, mutta meikäläinen kiekkaa joka neljännellä askeleella oikean kautta, joka neljännellä vasemman ja lopuilla etu- tai takakautta. Sitten kun hevonenkin pyrki hakeutumaan painopisteen alle, niin kiltisti se yritti joka askaleella löytää paikkaansa eikä me varmaan päästy suoraan sitten askeleen askelta.

  Ilmeisesti myös lonkkanivelen liikkuvuus on taas sen verran huonompaa (ratsastamattomuuden takia), että laukka heitti mut ihan reilusti irti satulasta ja yritin sitä vähän kompensoida kolmen pisteen esteistunnalla hevosta säästääkseni. No, mehän sitten omistajan kanssa keksittiin, että aletaan hyppäämään :D Mulle se kyllä oli viikon paras idea ja otin sen syvällä kiitollisuudella vastaan. Vaikka ei otettu kuin muutama hyppy, niin voin rehellisesti sanoa, että tämä oli ensimmäinen kerta sitten terveen ratsastuksen, kun voi sanoa hypänneensä. Inansa irti enemmän maasta kuin ne aikaisemmat maahankaivetut. Kerran kävi kieltämättä mielessä (siinä kohtaa kun nostettiin ristikko pystyksi), että pitäisköhän sittenkin vetää takaisinpäin, mutta ei kehdannut. Menköön saakeli, syteen tai saveen!





Loppuun vielä todella hyvä artikkeli ratsastusterapian vaikutuksista yhdelle asiakkaalle! Myös MS mainittu ;)

http://yle.fi/uutiset/hevonen_teki_ihmeita_16-vuotiaalle_lotalle__vaikeasti_vammaisen_tyton_ryhti_suoristui_ja_han_oppi_puhumaan_sanoja/9142308

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit