maanantai 17. elokuuta 2015

Taluttajan ja avustajan merkitys

   Tällä kertaa päästään yhteen lempiaiheeseeni ja paatoksen kohteeseen. Korostan vielä, että ajatukset ovat omiani. Näin minä haluaisin toimia, mutta eivät välttämättä kaikki muut.


   Ensimmäinen pointti: taluttajan ammattitaitoa ja kokemusta ei voi koskaan liiaksi painottaa!! Ihannetilanne olisi se, että jokainen erityisratsastuksen parissa työskentelevä olisi tehtäväänsä koulutettu ja omaisi paljon hevoskokemusta. Tehtäväänsä koulutettu tarkoittaa ainakin SRL:n vammaisratsastuksen peruskurssin suorittanutta.
(http://www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus/koulutus)
Ja kyllä, puhun nyt vain ja ainoastaan hevosen taluttajasta. Olen sitä mieltä, että jokaisella erkkaratsien kanssa töitä tekevällä (vaikka se olisi "vain" hevosen taluttamista) olisi hyvä olla kyseinen kurssi suoritettuna. MIKSI? Siksi, että perustietämys vammoista ja sairauksista on tärkeää. Ihan jo sen vuoksi, ettei tule möläyteltyä asioita ja jotta asiakkaan luottamuksen tunne myös taluttajaan säilyisi.


  Taluttajan tärkein tehtävä on kuitenkin hevosesta huolehtiminen, ja tässä taas ei voi kuin peräänkuuluttaa pitkää hevoskokemusta. Mitä enemmän sitä on, sitä turvallisempaa toiminta on. Hevosenlukutaito, tilannetaju, kyseisen talutettavan hevosen tuntemus ja kyky pitää hevonen hallinnassa ovat ehdottoman tärkeitä. Myös ympäristön riskitekijät täytyy osata tiedostaa.


  Avustaja taas keskittyy ratsastajaan. Hänelläkin on hyvä olla hevostietämystä ennestään, mutta ei tarvitse olla välttämättä yhtä suurissa määrin kuin taluttajalla. Avustajan täytyy pystyä tarvittaessa toistamaan ratsastuksenopettajan ohjeet asiakkaalle ja mahdollisesti auttaa ohjeiden toteuttamisessa. Tästä syystä avustajalla täytyy olla ratsastuskokemusta. Myös perustieto vammoista ja sairauksista on avustajalle tärkeämpää kuin taluttajalle. Varsinkin kyseisen asiakkaan, jotta osaa tarvittaessa reagoida esim. asiakkaan kipuun, spastisuuteen ym. Avustajalta täytyisi löytyä myös kykyä tsempata ja kannustaa ratsastajaa, eikä empaattisuuskaan ole pahitteeksi.

  Se mihin pyritään on, että ratsastuksenopettajalle jää ratsastuksen opetus (hän ammattitaitoisena osaa huomioida asiakkaan mahdolliset erityisvaatimukset ja soveltaa tehtäviä sen mukaan), taluttaja hoitaa hevosen ja avustaja avustaa ratsastajaa suoriutumaan.


   Voi olla tilanteita, jolloin ei tarvita kuin ratsastuksenopettaja. Asiakas tarvitsee ehkä apua selkäännousussa, mutta ratsastaa itse. Voi olla, että tarvitaan vain hevosen taluttaja (jolloin taluttaja on kaksoisroolissa, ja tarvittaessa hoitaa myös avustajan tehtävän). Voi myös olla, että asiakas hallitsee hevosen itse, mutta tarvitsee avustajaa esim. kommunikoinnin tueksi. Kaikenlaisia tilanteita ja asiakkaita tulee vastaan, ja on ehdottoman tärkeää saada tarvittavat ennakkotiedot ratsastajasta jo ennen tuntia. Myös siksi, että keritään hankkimaan tarvittava määrä avustajia paikalle. Jos kyseessä on esimerkiksi pyörätuoliasiakas, joka ei varaa ollenkaan painoa jaloilleen, tarvitaan 4 ihmistä hoitamaan selkäännousu! Yksi pitää hevosta ja huolehtii sen paikalla pysymisen, 2 tarvitaan nostamaan (paitsi jos asiakas on hyvin pienikokoinen, sen nostaa yksinkin) ja yksi varmistamaan toiselle puolelle selkäännousussa. Kyseisen henkilön ratsastamisen ajaksi voidaan tarvita avustajat molemmille puolille hevosta.


  Nämä ovat asioita, jotka selvitetään ETUKÄTEEN, ei ratsastajan tullessa paikalle.

  Lisäksi kaikilta prosessiin osallistujalta vaaditaan

1. Hienotunteisuutta!!
2. Vaitiolovelvollisuutta!!

 Ilman ylläolevia kahta asiaa ei voi näiden asiakkaiden kanssa toimia, vaikka olisi maailman taitavin työssään muuten. Kaikkea ei tarvitse heti tietää, työssä kyllä oppii. Monet asiakkaat ovat hyvinkin avoimia omasta sairaudestaan/vammastaan ja vastaavat mielellään kysymyksiin. Samoin itse voi pysyä omassa roolissaan: jos asiakas kysyy esim. jostain ratsastuksellisesta asiasta, voit ohjata kysymyksen opettajalle. Taluttajan ja avustajan ei tarvitse olla ratsastuksenopettajia, ja joissain tilanteissa on jopa hyvä, ettei ala soppaan sörkkimään. Asiakas, joka vaatii hyvin yksinkertaiset ja selkeät ohjeet, saattaa hämmentyä kahdesta erilaisesta ohjeistuksesta.


  Yhtenä tärkeänä asiana pidän vielä halua ja kykyä kehittyä tehtävässään paremmaksi. Halua ja kykyä saada parantaa ratsastushetkiä entisestään. Siksi kaikki palaute on tärkeää ja arvokasta, vaikka se olisi negatiivista. Onnistumiset ja epäonnistumiset olisi hyvä käsitellä heti ratsastustunnin jälkeen, asiakkaan poistuttua. (Toki asiakkaan antama palaute käsitellään heti yhdessä, mutta ei nyt aleta pilkkua viilaamaan.) Myös erimielisyydet toimimisesta käsitellään muulloin kuin asiakkaan aikana. Asiakkaan paikallaollessa ollaan yhtä yhteenhitsautunutta tiimiä. Ongelmia tässä voi tulla, jos joku on selvästi vähemmän perillä asioista. Silloin huomauttaminen täytyy yrittää tehdä mahdollisimman hienotunteisesti ja diplomaattisesti.

   Itselläni on melkoisen selvä toimintamalli ja -ajatus omassa päässä, ja täytyy tunnustaa, että olen pariin otteeseen sortunut yo vastaiseen käytökseen turhauduttuani tilanteessa totaalisesti. Onneksi kuitenkin tiedostan tämän ongelmani, ja pystyn työstämään sitä jatkuvasti parempaan suuntaan.


  Oikeastaan vasta nyt päästän itseni irti (vaikka lukija on tässä kohtaa ehkä jo huomannut, että olen melkoinen natsi joissain asioissa). On eräs asia, joka on mielestäni KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ja VÄÄRIN. Nimittäin se, että vammaisia ratsastajia avustaaksesi joudut maksamaan vammaisratsastuksen peruskurssin hinnan. Whaaat??? Kuten sanoin, arvostan ja oman kokemukseni kautta jopa vaadin taluttajalta/avustajalta koulutusta tehtäväänsä ja haluaisin, että jokainen olisi tuon kurssin käynyt. SRL ilmeisesti jonkin verran osallistuu kustannuksiin maksamalla jotain kouluttajien palkkioita, mutta oikeastaan on ihan sama kuka maksaa ja mitä maksaa, koska kävijälle sen pitäisi olla ehdottomasti maksuton! Parin sadan euron hinta karsii monta potentiaalista taluttaja/avustajaa pois. Mutta tuon kurssin käyminen vain ja ainoastaan edistää turvallisuutta ja antaa sellaista tietoa, joka todellakin olisi hyvä olla. Lisäksi kouluttautuminen on edes jonkinlainen mahdollisuus saada työstään korvaus. Tosin en tiedä kuinka paljon SRL:n avustajapörssi (http://www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus/avustajaporssi) poikii avustustehtäviä, mutta uskaltaisin olettaa, että hyvin vähän. Miksi? Koska talleilla nakitetaan yhä ne tallitytöt hommiin, ilmaiseksi. Yksi palaute, jonka sain eräältä asiakkaan läheiseltä oli se, että "siellä (toisessa paikassa) vaan pikkutytöt talutteli eikä siitä hommasta tullut yhtään mitään (siksi vaihdoimme tänne)".


  Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, homma menisi niin, että kun asiakas tulee ratsastamaan, hänellä on asiansaosaava taluttaja ja/tai avustaja, joka saa myös itse hommasta korvauksen. Palkkatyö motivoi enemmän kuin orjatyö. Mutta niin kauan kun taluttajat ja avustajat joutuvat tekemään hommaa ilmaiseksi ja vielä MAKSAMAAN koulutuksen hankkimisesta... niin, tarvitseeko enää jatkaakaan? Ei ihme, että asiantuntevista avustajista on pulaa. Ja koska niistä on pulaa, kaikenlaiset tallihengailijat ja pikkutytöt taluttelevat hevosia -> turvallisuusriski -> onnettomuus -> asiakas jää pois.

  Jos mulla olisi ajatustenlukulaite, tiedän että se hälyttäisi tällä hetkellä seuraavia ajatuksia: "Onko se nyt noin tarkkaa? Ei sitä koulutusta mihinkään tartte! On sitä ennenkin talutettu hevosia ilman mitään koulutuksia." jne.


  Saanko euron jokaisesta kohdalleen osuneesta arvauksesta? Kaikki kyseisten argumenttien pohdiskelijat ovat nimittäin ns. terveitä (lue: ei erityisratsastajaksi luokiteltava). Terve ihminen ei koskaan voi kokea maailmaa samanlaisena kuin sairas tai vammautunut. Mulla on omakohtainen kokemus siitä. Ja olen tyytyväinen siitä että on. Uskon, että juuri se tekee minusta entistä paremman tässä (toivottavasti loppuelämäni) työssä.

   Uskoisitko, jos kerron, että henkinen lukko ratsastamiseen oli todella jättimäinen? (On osittain vieläkin, tunnustan.) Vaikka minäkin olin sitä 20v tehnyt ja tuona aikana suurimmilta osin päivittäin, se kynnys nousta hevosen selkään oli todella suuri. Kuinka minä, joka en pysty hallitsemaan enää edes omaa kroppaani, voisin pystyä hallitsemaan isoa 500-600kg eläintä? Mun kroppani petti mut totaalisesti ja se pystyy tekemään sen uudelleenkin. Jo se, ettei  tunne tai tiedosta fyysisesti, lyö kapulaa ratsastaessa.


  Siksi hevosen pitää olla todella turvallinen ja ns. pomminvarma. Ensin joudun keskittymään hallitsemaan itseni ja omat henkiset rajoitteeni ennenkuin voin alkaa edes harkita hevoseen ja omaan fysiikkaan keskittymistä.
(Tästä syystä omat kriteerini hevoselle ovat todella todella korkeat. Jos eteeni tuodaan 100 terapiakäyttöön soveltuvaa hevosta, hyväksyn itse niistä varmaankin enintään 5. Tässäkin asiassa olen varmaan maailman natsein, mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että turvallisuus on numero 1 ja koska tiedän, että täydellisiäkin hevosia löytyy. Olen itse saanut jopa omistaa kaksi sellaista. Kun on kokenut parhaan mahdollisen, sitä vaatii samaa muiltakin.) Myös ratsastuksenopettajan täytyy ymmärtää tämä (siis tuo mitä kirjoitin ennen hevospaasaustani!). Samoin henkilöiden, jotka avustavat ja taluttavat (no, itse en edellisen elämän kokemusten kautta tarvitse taluttajaa enkä avustajaa, mutta pystyn samaistumaan tunteeseen).


   Tiivistettynä pitkä teksti: Asiansaosaava, koulutettu avustaja ja taluttaja ovat kullanarvoisia, ja omalta osaltaan kasvattavat turvallisuutta. (Miksiköhän en voinut heti sanoa sitä näin? Olisi lukijakin päässyt paljon helpommalla :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hae tästä blogista

Suositut tekstit