Lähtölaukaus koko tällä paskalle jaksolle tuli perjantaina, kun itse valitsin lähteä Teivon 40-v. juhlaraveihin. Silloin tosin tietämättä tulevasta kuormituksesta, mutta jos olisin tiennyt, en olisi lähtenyt. Väittävät, että arjen rutiinien heilahdus ruokkii fatiikkia. Ja mun kohdalla se pitää vahvasti paikkansa. Olen täällä maininnut ennenkin, että mun nukkumaanmenoaika on klo 21, jotta pääsen läpi seuraavastakin päivästä. Siitä syystä mä joudun luopumaan monesta asiasta ja olemaan kotona kopassa maate, jotta voin valita seuraavan päivän. Nytkin mä pelasin mielestäni fiksusti - kotona klo 22 ja nukkumassa 23 mennessä. Tuo kahden tunnin heilahdus väsytti mua koko viikonlopun ja vielä vähän tätä alkuviikkoakin. Mutta mä olisin selvinnyt suht kunnialla tästä, jos muuta ei olisi kaadettu niskaan.
Sitä vain kaadettiin. Koska kysymyksessä on perheasiat, en avaa niitä sen enempää, kuin että henkinen ja fyysinen kuormitus on viikonloppuna ja yhä alkavaan viikkoon jatkuen todella suurta. Ja yöunet sen vuoksi hyvin katkonaiset. Yhdessä nämä kolme asiaa on imaisseet mut täysin tyhjiin.
Olen yhäkin kaiken jälkeen sen verran ääliö, että vaikka jossain sisällä tiedän, että nyt olisi parasta jättää tähän, niin silti monesti yritän suoriutua. Varsinkin jos kyseessä on joku kiva asia. Sitten tulee turpaan niin että tukka lähtee, sitä heikompaa todellakin riepotetaan ja poljetaan maahan, eikä lopussa käteen jää kuin paha olo ja paskan maku. Ja taas kerran menee erävoitto MäSälle. Ja henkinen vastapallo tärähtää niin, että hetken maistuu veri suussa ja kyyneleet kirvelee silmissä.
Kyllä, pidän todella tiukasti rutiineista arjessani kiinni, jotta pystyn hoitamaan kodin, lapset ja työn. Mutta kun ne rutiinit heilahtaa, niin koko korttitalo sortuu hetkeksi. Silloin joutuu valitsemaan mikä on ykkösprioriteetti. Koti jää ensimmäisenä. Sitten tasapainotellaan lasten ja työn välissä (mikäli sitä työtä sattuu juuri sillä hetkellä olemaan). Mitään muuta sinne ei kuitenkaan mahdu. Ei, vaikka se olisi kuinka kivaa ja psyykkeelle hyvää tekevää.
Niin siinä sitten kävikin. Yritin, tuli turpaan ja nyt vituttaa. Saijan "elämä on pelkkää luopumista" on niin totta ja jokapäiväistä meille, joiden arkeen fatiikki vaikuttaa. Mun arkeen se onneksi nykyään vaikuttaa vain heilahdusten kautta, joten ehkä ymmärrät nyt, miksi vältän niitä heilahduksia viimeiseen asti? Jos valitsen heilahduksen, on mun raivattava ainakin viikko tyhjäksi sitä seuraten eikä se yleensä onnistu.
Koska aloitin siteeraamalla yhtä lempibiisiäni, niin lopetan siteeraamalla toista. Se tulee lyriikoillaan todella lähelle ja mulle se symboloi MS:n ylivaltaa:
"Fool, dance with me again
I´m your destiny, mark my words
Don´t you ever disagree!
Fool, kneel for me again,
I´m your agony, walk my way
I will never set you free!"
Hyvää yötä muruset, mä olen myöhässä rutiineistani (21.22). Tai periaatteessa en, koska melatoniini vaikuttaa noin puolessa tunnissa, eli mulla on jopa 8 minuuttia tehokasta aikaa vielä käytettävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti