Hyvä artikkeli, joka pamahti jostain mun uutisvirtaani. Myös hevoset mainittu ;)
Meillä jokaisella on ympärillämme alue, koskemattomuuden kehä, jota me toivomme kunnioitettavan. Toisilla pienempi, toisilla isompi. Itselläni kuulemma yllättävänkin suuri. Sitä voi hieman testata pyytämällä toista ihmistä lähestymään itseään (ei ehkä mielellään oma puoliso/kumppani tai vastaava, koska hänet päästää jokatapauksessa lähemmäksi) ja pyytämällä toista pysähtymään, kun oma olo alkaa tuntua siltä, ettet halua häntä enää lähemmäksi. Aikanaan kun tätä mullakin (muistaakseni psykoterapiassa) testattiin, pysäytin terapeutin jo suurinpiirtein toiselle puolelle huonetta.
Mun on ollut vaikea hyväksyä ihmisiä lähelleni. Mun nuoruuteen ja kaveripiiriin ei ole kuulunut vastaavanlainen halailu kun nykyään. Enkä itsekään sitä harrastanut ennen MS-tautiin sairastumistani. Kun aloin käymään vertaistukitapaamisissa, mut yllätti se, että kaikki aina ensimmäisenä halasivat. Itseasiassa sain pienimuotoista shokkihoitoakin siinä, kun yhtäkkiä tulee joku ja kaappaa otteeseensa. Mutta aika pian opin sen sietämään ja jopa pitämään siitä.
Kun ajattelen vuosia taaksepäin, niin mä olen huokunut kovuutta ja kylmyyttä eikä mua siksi lähestytty helposti. Ehkä ajoittain se puskee vieläkin näkyviin. Olen itse tietoinen siitä, että tietyissä tilanteissa vaikka sisäisesti toivon jonkun lähelleni, niin ulkoisesti karkoitan kaikki kuitenkin pois.
Vammaisten kanssa mulla on oma tapani tutkiskella, sietääkö ihminen kosketusta vai ei. Me joudutaan paljon koskemaan asiakkaaseen (korjailemaan asentoa, avustamaan selkään nousussa, tukemaan ratsastaessa jne.). On ihmisiä, jotka eivät siedä ollenkaan kosketusta. MS-tautisiakin löytyy sellaisia, joita ihan hentoinenkin kosketus sattuu. Sitten on niitä, jotka eivät psyykkisistä syistä halua kosketettavan. Ja kaikilla, syystä riippumatta, on siihen oikeus!!
Jos asiakas tulee oman henkilökohtaisen avustajan kanssa, tarkkailen kuinka paljon avustaja koskee avustettavaan ja mikä on reaktio siihen. Jos mulle tulee jostain syystä tunne, ettei asiakas siedä kosketusta, kysyn siitä vielä erikseen. Muussa tapauksessa kokeilen itse. Uuden asiakkaan kanssa kättelystä on hyvä aloittaa. On asiakkaita, jotka ovat jo siinä vetäneet kätensä pois. Kun tulee sopiva ja luonteva tilanne, saatan koskettaa käsivarteen, selkään, olkapäähän (esimerkiksi opastamisen varjolla). Jos asiakas kavahtaa sitä yhtään, jätän suosiolla kaiken ylimääräisen koskettamisen pois.
Meillä on käynyt monia asiakkaita, jotka haluavat halata tullessaan ja lähtiessään. Asiakkaita, jotka tulevat koskemattomuusalueelle hyvin estottomasti käyttäessään muitakin aistejaan. Yksi asiakas yllätti mut haistelemalla ensitapaamisella. Se oli hänen tapansa tutustua; haistamalla. Mutta samaahan nuo hevosetkin tekee ;)
On asiakkaita, jotka eivät tule viittä metriä lähemmäksi ja se heille suotakoon. Jokaisella on oikeus määrittää se oma raja, jonka sisäpuolelle ei halua päästää kuin harvoja valittuja ihmisiä. Jos ketään. Mulla on ollut ystävä, joka ei pystynyt koskettamaan ketään eikä antaa kenenkään koskettaa itseään (traumaperäistä, niinkuin varmaan helppo arvata).
On halauksia ja "halauksia". Niitä, joilla on merkitys ja niitä, jotka eivät tarkoita mitään. Väitän, että sen kyllä huomaa kummasta on kysymys. Kosketus on kosketus, vaikkei siinä olisikaan "henkistä halausta" mukana. Mä kuitenkin elän siitä. Neuvolassa aikanaan kun omien lasten kanssa siellä kävin, sanottiin että hellyyden määrä päivää kohti on vakio. Mikäli lapsi ei sitä saa päivän aikana, se ottaa sen yöllä. Mun kohdalla on ilmeisesti käynyt niin, että puutostila on järkyttävän suuri kylmien ja kovien vuosien jälkeen :D Ehkä juuri siksi olen ymmärtänyt koskettamisen merkityksen ja oppinut ottamaan sitä vastaan. Siltikään en hyväksy ihan kaikkia ihmisiä omalle alueelleni ja toivon yhtälailla, että sitä rajaa kunnioitetaan. Mun lähelle on yhäkin helpompi päästä fyysisesti kuin psyykkisesti.
Kaiken tämän läpätyksen pointti oli se, että olen artikkelin kanssa täysin samaa mieltä. Tapani mukaan, en taaskaan osannut tätä tiivistää tuohon yhteen lauseeseen. Olisin päässyt itsekin helpommalla. Mutta harvemmin menen muutenkaan yli siitä, mistä aita on matalin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti