Ratsastuspilates

  Koska vammaisratsastusleirin teemana oli istunta (ja sen parantaminen), oli apuun kutsuttu ratsastuspilatesohjaaja Aira Toivola. Lauantaina aloiteltiin asiaankuuluvasti pukilla ennen simulaattoriin tai hevosen selkään menoa.

   Mun lähtöasento oli tämä:

  Tuolla oli menty ja pärjätty tähän asti ja luulin aina, että se on ihan ok. Silloin kun olen ratsastuksen aloittanut, ei istuntaan juuri kiinnitetty huomiota. Istunta oli ehkä enemmänkin painonsiirto oikealle tai vasemmalle, vähän eteenpäin työntäen esim. keskiaskellajeissa tai vähän jarruttava siirtymisissä alaspäin. Mä en edes muista, koska meille ensimmäisen kerran puhuttiin istunnasta ylipäätään :D Tuntui, että ihan sama kuinka siellä selässä keikkuu, jos hevonen kulkee (tai vaikkei kulkisikaan). Ylläoleva asento on siis mulla todella tiukasti selkärangassa (vaikka sairaus sitä nykyään heiluttaakin).

  Mun lonkat oli aavistuksen sisäkierrossa ja alapohje vähän turhan edessä. Vähän takanojaa eikä keskivartalo käytössä ollenkaan. Ihan noin niinku päällimmäiset tässä eritellen... ;)

  Hetken aikaa korjailtiin palikoita oikein päin, harjoiteltiin hengittämistä ja eri osien kytkentää toisiinsa. Musta tuntui, että mä istun ihan jouskarina pukilla! Kaarevana ja ihan hirveessä etukenossa. Niinku näin (punainen osa):

  Ei kukaan tollain siellä selässä istu!! Mutta todellisuus oli kuitenkin tämä:

  En sitten yhtään etukenossa, vaan paremmassa asennossa kuin lähtötilanteessa. Tässä oli ensimmäinen hoksaisu siitä, että tunne ei ole sama kuin todellisuus. Pukilla haettiin parempaa asentoa, mutta tässä ei vielä konkreettisesti nähty sitä, kuinka se hevoseen vaikuttaa... Mun reitti oli ideaalinen: pukilta simulaattoriin ja siitä Hoonikan selkään. Joillain se oli erilainen. Mulle toi reitti oli kuitenkin paras mahdollinen (ja mahdollisti myös apuvälinekuvauksia siirtymisten välillä).

  Tässä kohtaa itseäni kiinnosti suunnattomasti nähdä vaikutus hevoseen, koska sen perusteella voin määrittää itselleni, onko tämä ihan höpönpöppöä vai oikeasti hyvä juttu. Suomalainen ei usko ennenkuin se näkee ja kokee ;)

  Sunnuntai aloiteltiin mattotunnilla heti aamulla. Mentiin aika rennosti, jottei syödä kaikkia voimavaroja päivältä. Aamupilateksen jälkeen nappasin itselleni heti ensimmäisen simulaattorivuoron ja hyödynsin Airaa pyytämällä hänet asettelemaan mut oikein vielä Simonkin selkään.

                                                (Kuvassa en ole minä!)

  Nyt yritin simulaattorissa hyödyntää koko puolituntisen tehokkaasti, istumalla uudella tavalla alusta loppuun. Simon jälkeen oli aika testata uusia oppeja Hoonikan kanssa ja tarkastella onko niissä järkeä vai ei. Olen loppuun asti kriittinen uusien asioiden kanssa ;)

  Aira oli itse ohjaamassa meille tuntia. Mentiin pareina, jotta jokainen saa tarpeeksi henkilökohtaista ohjausta. Etsittiin palikat paikoilleen ja aloitettiin tunnustelu käynnissä, hidastamalla käyntiä ja tekemällä pysähdyksiä pelkkiä vatsalihaksia käyttäen. Heitin ohjat täysin pitkiksi, jotten vahingossakaan tunne kiusausta huijata ohjasta vetämällä. Nimittäin tunnustan nyt julkisesti tässä, etten ole koskaan, ikipäivänä pysäyttänyt hevosta pelkällä istunnalla. Olen aina huijannut vähän ohjalla, koska hevonen ei vain ole pysähtynyt (ja syykin siihen selvisi hetken päästä...). Ja Hoonika pysähtyi. Kerta toisensa jälkeen. Olin kieltämättä hieman ällikällä lyöty.

  Seuraavaksi harjoiteltiin keventämistä (ihanaa, flashback vuoteen 1989 :D). Siinä me taidettiin ensimmäisen kerran kokeilla vanhan ja uuden istunnan vaikutusta. Ensin uudella, sitten hetkeksi paluu vanhaan ja taas korjaus uuteen. Hevosessa tapahtui ihan uskomattoman selvä muutos! Se alkoi vanhassa juosta mun alta pois. Siinä kohtaa mulla lamppu välähti ensimmäisen kerran; voiko oikeasti olla...? (palaan tähän kohta tekstissä)

  Mentiin vähän harjoitusraviakin ja taas sama ilmiö. Pyysin, että otettaisiin vielä laukkaakin, koska halusin varmistuksen ylläolevalle "voiko olla..." -asialle. Ja taas, täysin sama reaktio: kun meikä palaa vanhaan, hevonen karkaa alta pois. Se suorastaan singahtaa eteenpäin. Ja katoaa hanskasta.

                         (Edes Hoonika ei tykännyt mun vanhasta istunnasta! :D )

    Asiansa voi esittää vaikka kuinka vakuuttavasti. Pelkällä vakuuttavalla puhumisella saa monet ihmiset uskomaan asiaansa. Ei tehoa mun kohdalla. Mä haluan päivänselvät todisteet ja sain ne. Mulle ei jää mahdollisuutta kyseenalaistaa, koska ero uuden ja vanhan välillä oli noin selvä. Nyt mä voin valita palaanko vanhaan vai aloitanko ajamaan uutta sisään. Uusi tuottaa suuren määrän tehtävää työtä, mutta se oli niin paljon tehokkaampi työskentelytapa kuin vanha. Mulle itselleni oli elintärkeää päästä kokeilemaan tätä myös oikean hevosen selässä. Pukilla ja Simolla ei pysty kokemaan sitä kuinka hevonen reagoi. Ja mulle se reaktio oli se viimeinen ja tärkein todiste.

  Sitten se "voiko olla...?" -asia. Olen aina luullut, että tunnen itseni parhaiten, mutta taas se sama, tunne ei välttämättä vastaa todellisuutta. Mua ei ole juuri ohjeistettu istunnan osalta terveessä hevoselämässä ja oon aina pitänyt sitä heikoimpana lenkkinäni. Mulla on pohje ja ohja, joilla vaikutan hevoseen. Istunta roikkuu siinä mukana ja tekee mitä tekee, tai on tekemättä mitään.

  Kerran sitä mulle jo tarjottiin ratkaisuksi, mutta kovapäisenä en ollut samaa mieltä. Nyt mä kuitenkin tiedän, että mulle on puhuttu, taas kerran, pelkkää asiaa. Nyt mä saan sitten madella nöyränä tunnustamaan, että oikeassahan siinä oltiin. Jostain syystä asiat menee joskus mulle perille kantapään kautta, niin kuin nytkin, mutta toisaalta eipähän tule purematta nieltyä kaikenmaailman schaissea, mitä yritetään tähän luupäähän tunkea. #olistaaspitänytuskoa, #onsehyvä! #ratsastuksenopettaja ;)

  Enivei, mun silmät aukesi - oikeastaan rävähtivät auki - tän ratsastuspilateksen osalta. Kaikki meni niin suvereenisti järkeen jo puheen tasolla, ja testattiin hevosen selässä toimivaksi. Jatkossa tulen kyttäämään Airan istuntakursseja lähiseudulla ja varmasti tulen osallistumaan uudelleen taloudellisten resurssien puitteissa.

http://www.ratsastuspilates.fi/

  Kiitos Aira ja Ari, Sappeen Ratsutila, Hoonika, SRL. Kiitos leirikaverit Ressu, Katja, Minna, Heli, Marjat x 2, Ilona ja Kirsi. Tämä kokemus oli yksi tämän vuoden parhaita!