Videoita

  Filmiä hyppii silmissä, kun oon yrittänyt valita minkä pätkän laitan arvosteltavaksi koulutusta varten. Vauhtiin päästessäni katselin myös omasta ratsastuksestani kuvatut pätkät. Niitä mä olen aikaisemmin lähinnä vilkuillut varovaisesti toisella silmällä, mutta nyt katsoin ne oikein kunnolla. Ja ilmeisesti jotain psyykkistä kehittymistä on tapahtunut, koska enää reaktio ei ollut myötähäpeä, vaan enemmänkin nauroin ääneen itselleni, että kuinka voi olla noin aneeminen! :D No oikeasti se oli sellaista hyväntahtoista naureskelua, mutta kuitenkin.

  Vertailukohteena nimittäin kaivoin pitkästä aikaa vanhat dvd:t omasta hevosestani esiin, ja vaikken ole koskaan tykännyt olla videoitavana, niin olihan siellä yksi koulutuntipätkä, jonka pariin palasin näin vuosien jälkeen. Tunnistan kyllä itseni molemmista ja kun laitan ne samalle viivalle vertailuun, niin henkisestä kasvamisesta kertoo se, etten näe niitä kahta enää äärilaidoilla. Oikeastaan enemmänkin yllätti se, että vasta nyt näin kuinka tavallaan "raskaalta" se ratsastaminen näytti oman hevosen kanssa. Joko en ole sitä aiemmin tajunnut tai sitten tarkoituksella sulkenut sen pois mielestäni. Nyt näin videolta, kuinka mun kaikki effortti menee pelkästään ravissa kyydissä pysymiseen (rakas hevoseni oli sen verran veemäinen ravien syntymälahjajaossa, että valitsi ravin, jossa ratsastaja tietää sitten todella istuneensa...) ja sen murusen eteenpäin puskemiseen. Varsinkin ravityöskentely oli vaikeaa, koska hevonen tarjosi hurjan mielellään passagea tilalle aina, kun alettiin jotain ravissa tekemään (erityisesti sivuttaisliikkeet se olisi mielellään korvannut passagella, ja varsinkin aina silloin kun valmentaja oli sillä itse sitä ratsastanut). Hevosta sai oikeasti tuskanhiellä punkea eteenpäin ja vasta nyt, vuosien jälkeen mä näen sen videolta realistisesti.

  Onneksi laukka oli helpompi askellaji. Siinä eteenpäinpyrkimys palasi ja hevonen oli sitäkin kautta helpompi koota. Rehellisesti, jos mä nyt sijoittaisin oman hevoseni Sinin ja Kaisan rinnalle, niin kylmä fakta on se, ettei mun fyysiset voimavarat riittäisi enää tänä päivänä ratsastamaan Oskaria. Se olisi aivan liian raskas mulle :( Nimittäin väkirehuilla sitäkään ei voinut tietyn pisteen yli energisoida, koska silloin ei enää pysyneet jalat maassa ollenkaan. Ei hyvä vaihtoehto sekään näin niinku vammaisratsastajan näkökulmasta ;)

  Perjantaina alkaa se simulaattorileiri. Olen itsekseni vähän miettinyt, että kuinkahan siellä pääsee ihan ratsastamaan ratsastamaan, vai onko se enemmänkin istuntaan keskittymistä. Toisaalta se on kyllä melkoisen tärkeä asia, joten kai sen sitten voi hyvinkin ottaa istunnan parantamisen kannalta.