keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Jeesustelua

 Olen miettinyt tuhansia - valehtelematta varmaan kymmeniätuhansia - kertoja, miksi juuri minun piti sairastua MS-tautiin. Vaikka en saa siihen koskaan vastausta, niin sairastuminen oli kuitenkin tarkoitettu. Uskon vahvasti siihen, että asiat menevät juuri kuten on tarkoitettu.

 Ilman omaa sairastumista musta ei olisi tullut vammaisratsastuksen ohjaajaa.

 Ilman omaa sairastumista mulla ei olisi läheskään samaa käsitystä siitä, mitä vammainen ihminen tarvitsee motivoituakseen.


  Mulla on selkeästi kaksi eri roolia. Pararatsastaja ja vammaisratsastuksen ohjaaja. Niinkuin Jalustin.netin-haastattelussa mainitsin, sompailen molemmilla puolilla. Ohjaajana ja ohjattavana. Haluan pitää ne täysin erillään toisistaan, mutta en voi väittää etten poimisi myös ohjattavana ollessani elementtejä omaan ohjaukseeni.

  Viimeiset kaksi ratsastustuntia ovat olleet erittäin valaisevia. Varsinkin motivoimisen ja kannustavan palautteen saamisen osalta. Vaikka se aiheutti nopean pohjalla käymisen itselle, se kuitenkin vahvisti omaa ajatusta siitä, kuinka homma pitää hoitaa. Ja toisaalta kuinka hommaa EI pidä hoitaa.

  Maanantaina Blondi oli parempi kuin millään aikaisemmalla kerralla, mutta psyykkisesti tunti oli huonoin näiden muutaman viikon aikana. Hassua, kuinka nuo kaksi asiaa edes mahtuvat samaan lauseeseen. Mutta vammaisratsastuksessa on niin paljon muutakin hassua ettei sitä tavikset voi aina edes ymmärtää ;)



  Tiistaina Tytteli näytti kuinka homma hoidetaan. Ensinnäkin, tunnin aiheena oli sulkutaivutus. Nämä ratsastajat eivät olleet ilmeisesti aikaisemmin sulkua tehneet, koska aihe pilkottiin perusteellisesti osiin. Ja mä en ole aikaisemmin edes tajunnut että sen saa pilkottua noin pieniksi!! Olin aivan suu auki, että saako tämän asian tosiaan näin pieniksi paloiksi?!? Voi Jeesus, se on hyvä opettaja! Itseasiassa alan jopa epäillä, että hän on itse se Jeesus... Jeesus antaa tehtävän; tehkää 5 leipää ja 2 kalaa. Sä oot ihan että joo, mutten osaa. "Ei hätää opetuslapseni, minä kerron". Ja tadaa, siinä se ateria sitten on. Mutta Jeesusta tarvitaan joka tunti, sillä opetuslapset (tai ainakin tämä opetuslapsi) ovat niin hömelöitä, että ne unohtavat asian seuraavaan kertaan mennessä. Tai kun hevonen vaihtuu. Ja taas Jeesus neuvoo alusta pitäen.

  (Hah, mä en ole uskonnollinen henkilö, mutta jotain näköjään tullut kuunneltua koulun uskontotunneilla)


                                                  (Ratsuksi vaihtui tiistaille Novo)

  Toisekseen, Tytteli osaa motivoida ratsastajansa ihan ilmiömäisellä tavalla. Jopa vammaisratsastajan. Löytää pienetkin onnistumiset (tai edes sinnepäin viittaavat suoritukset), tuo ne esiin ja sitä kautta saa ratsastajan yrittämään taas pikkuisen enemmän seuraavalla kierroksella. Tai ainakin toistamaan saman, jos parempaan ei natsat riitä.

  Novo oli jälleen ihan mukava kaveri. Viime perjantaina ystävän ratsastustuntia seuratessani näin maasta sen liikkuvan ja hoksasin mistä sen kovin ylöspäin pompauttavat askellajit johtuvat. Sillä on suora kinner ja se loikkii eteenpäin vähän kuin suorilla jaloilla. Ei ihme että pompauttaa! Muuten Novo on oikein mukava karsinassa käsitellä ja ratsastaessakin oikein kiltti, mutta nuo askellajit tekevät siitä turhan haastavan erityisratsastajille.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti