maanantai 5. kesäkuuta 2017

Penni

  Jos viimeksi mentiin isolla, niin nyt mentiin sitten pienellä. Löysin karsinasta pikkuriikkisen - tai siltä se ainakin näytti - erittäin silakan (eli kapean) hevosen. Ensimmäinen tunne oli, että jaksaako toi muka kantaa mua, ja meinasin jo lähteä kyselemään toista ratsua. Ajattelin sitten kuitenkin, että kai nuo tietävät mitä tekevät. Todella kiltti ja söötti suokkitamma Penni kuitenkin vaikutti olevan. Sen verran varustaessa katselin, että olympia suussa, ketjulla ja ohjat alimmassa renkaassa eli ilmeisesti kova menijä. No, katsotaan mitä tästä oikein tulee, vai tuleeko yhtään mitään...

  Sen verran silakkuus teki "optista" harhaa, että selkään noustuani ratsastin heti peilille katsomaan roikkuuko omat jalkani ihan hevosen polvissa. Pöh, ei edes vatsalinjan alapuolella! Itseasiassa mun alapohje oli kokonaisuudessaan hevosen kylkeä vasten, vaikka mulla oli jopa itselleni reiän tavanomaista pidemmät jalustimet. Joko tässä maneesissa on huvipuiston peilitalon pilailupeilit tai sitten tää hevonen on kuitenkin isompi mitä ensisilmäyksellä vaikuttaa.

  Eerikalla on hyviä harjoituksia. Simppeleitä, mutta niissä on järkeä. Ja enemmän tekemistä kuin miltä alkuun vaikuttaa. Nytkin meillä oli tehtävänä pääty-ympyrät molemmissa päädyissä, eri kierroksissa. Kieltämättä ensimmäinen ajatus saattaisi olla, että sitten hinkataan koko tunti ympäri maneesia ja kiepautetaan kaksi pääty-ympyrää joka kierroksella. Boooooring...? Mutta mutta, tehtävään tuli lisäksi vielä tarkkaavaisuus, nimittäin keskenämme kommunikoimatta vaihdeltiin pääty-ympyröitä oman mielen mukaan ja aina piti ympyrällä olla tarkkana, että kun joku tulee sinne lisää niin yksi poistuu toiselle ympyrälle (sujuvuus!). Ja vielä tämän lisäksi keskityttiin ohjan luomaan paineeseen saadaksemme hevoset parempaan raamiin. Eli loppuviimeksi tuossa yhdessä "tylsässä" tehtävässä olikin kolme harjoitusta samassa.

  Penni. Penni-Perkele. Muutaman ensimmäisen ravikierroksen jälkeen koko mun pää huusi sisäistä huutoa: "Ette te herran jumala voi antaa vammaisratsastajalle tällästä hevosta!!!" Ei ei ei!! Mä olen pyytänyt tasaisia, osaavia hevosia ja te lyötte mulle täysin päinvastaisen?

  Lyhyen välikäynnin aikana kuitenkin ymmärsin, että vahinko on jo tapahtunut, joten katsotaan nyt se vahinko loppuun sitten. Turha itkeä läikkynyttä maitoa. Nyt ne maidot lainehtii pitkin maneesia, mutta polskitaan seassa sitten. Vaikka Penni ei ole millään lailla sovelias ratsu vammaisratsastajalle (lukuunottamatta ehkä talutusratsastusta käynnissä), niin se on kuitenkin kiltti ja ihan turvallisen tuntuinen (ei sätki, säiky, poukkoile tms.), joten tuskin tässä mitään maailmaa mullistavaa kuitenkaan tapahtuu.

  Mikä Pennissä sitten mätti? Juuri se, ettei se ollut tasainen eikä osaava niinkuin olisin toivonut. Se koikkeloi ja kaahotti epätasapainoisena suorilla ja kaarteissa kaatui sisälle niin, että hyvä kun ei kylki hiponut maata. No, joskus aikoinaan terveessä elämässä on jonkun verran tullut ratsastettua remonteilla, joten Penni pakotti eukon ratsastamaan ihan tosissaan. Ei siihen itseasiassa kovinkaan montaa kierrosta mennyt, kun hevonen rauhoittui ravaamaan paremmassa tasapainossa ja puskematta sisälle ihan julmetusti. Mutta silti koin itse, että ravityöskentely Pennin kanssa on aivan liian haastavaa omien vaikeuksieni vuoksi.

  Alettiin työstämään oikeaa painetta ohjaan enkä tiedä pistikö kukaan merkille, että ratsastin koko lopputunnin pelkästään käynnissä Penniä työstäen enkä ottanut ainuttakaan ravi- tai laukka-askelta ennen loppuraveja. Koin, että käynnissä saan hevosen tarvittavaan hallintaan ja se on ainoa askellaji, joka tällä hetkellä tulee tämän hevosen kanssa kyseeseen.

  Ja voin sanoa, että olin todella tyytyväinen hevosen työskentelyyn käynnissä. Sieltä tuli paikoittain hyviä pätkiä, välillä jopa erittäin hyviä pätkiä. Tämän lisäksi, että hevonen tuli käynnissä hyväksi, opin itsekin tunnilla jotain. Katastrofialkuinen tunti kääntyi siis kuitenkin voitoksi! Ehkä siksi, että tajusin itse olla haukkaamatta liian isoa palaa kakkua, vaan pysyä niissä raameissa, joista jää sekä itselle että hevoselle hyvä mieli. Toki oltais voitu viipottaa pitkin maneesia tukka putkella ja sladitella laukassa kurvit suoriksi, mutta ainakaan itselle ei olisi jäänyt siitä hyvä olo.

  Tuo ohjan paine on asia, joka on mulle MS-taudin osalta haasteellinen. Kun ei täysin tunne käsissään, joutuu tekemään paljolti silmän varassa. Mutta kun se tarvittava paine perustuisi juuri siihen tuntemiseen. Ehkä varmuuden vuoksi ratsastan useasti liian hentoisella ohjastuntumalla, koska en voi varmaksi sanoa kuinka paljon painetta ohjalla on ja pelkään tekeväni siitä hevoselle epämiellyttävää. Vaikka toisaalta mun kokemuksella kyllä jo huomaa milloin hevosella ei ole hyvä olla, niin silti en jotenkin uskalla siihen aina luottaa. Olen törmännyt useisiin (yleensä suokkirotuisiin) hevosiin, joilla sietämis- ja kipukynnys on niin korkea, että niistä harvemmin pystyy selkeästi sanomaan sattuuko vaiko eikö (paitsi sitten kun oppii tuntemaan hevosensa kuin omat taskunsa, tietää viidennenkymmenennen jouhikarvan sojoittaessa luoteeseen, että nyt hevonen tuntee kipua...)

  Sitäpaitsi, tämä paineasia on mulle ihan uusi, opeteltava juttu. Miksei tästä puhuttu silloin 20 vuotta sitten? Miksei kukaan opettanut tätä mulle silloin? Varmaankin juuri siksi, ettei silloin puhuttu eikä välttämättä tiedettykään samalla lailla kuin nykyisin kaikenmaailman paineen poistamisesta, positiivisista ja negatiivisista vahvisteista jne.jne. Tai ei ainakaan meidän ratsikoululla. Nuo tuntopuutokset tuo opittavaan asiaan lisähaastetta, samoin ruumiinosien toimimattomuus erikseen (olen aikaisemminkin kirjoittanut että koko käsi on samaa rautakankea enkä pysty sieltä eriyttämään esim. ranteen tai kyynärpään toimintaa), mutta silti odotan innolla mitä asian kanssa saan aikaiseksi! Tässä on vielä juhannukseen asti Eerikan tunteja jäljellä, ja jos mahdollista pyrin syksyllä ratsastamaan toisen viikkotuntini myös Eerikan ryhmässä.

  Huomenna toinen viikkotuntini vaihtuu kesän loppuun asti Tyttelille, ja positiivisella jännityksellä odotan paluuta Tytsän käsittelyyn noin...öööh...yli kymmenen vuoden jälkeen?

  Pennin hyväksi vielä muistutettava, että vaikkei se ole juuri minulle sopiva ratsu, niin oikein herttainen ja söötti tapaus muuten!

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti